Cannesin elokuvajuhlien kliimaksi: Climax

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Tämä blogimerkintä on tarina, joka käsittelee enemmän Cannesin elokuvajuhlien käytäntöjä kuin elokuvasisältöä.

Sanotaan silti alkuun, että Gaspar Noén uusi ohjaus Climax on erinomainen, jopa ällistyttävä hybridi täysillä jyräävää tanssielokuvaa, hallusinaatiokauhua ja elokuvantekijän takuuvarmaa eksistentialis-biologista filosofiaa. Sen alussa oli koko festivaalin ylivoimaisesti paras, päässäni verrattoman serotoniiniräjähdyksen aiheuttanut kohtaus, jossa soi Cerronen Supernature ja elokuvan keskeiset näyttelijät tanssivat yhden todella pitkän otoksen kuvassa kukin vuorollaan.

https://www.youtube.com/watch?v=wmA_HJ6j2Bc

Elokuva, jota henkilökohtaisesti jo etukäteen odotin Cannesilta eniten, oli nimenomaan Climax. Siitä ei kerrottu etukäteen paljoa ja monille alalla oli ylipäänsä yllätys, että Noélta valmistui uusi elokuva.

Olen Noén antaumuksellisen ylikorostuneen ja hyperelokuvallisen paukutuskerronnan suuri ystävä ja kenties aavistuksen epäluotettava arvioidessani ohjaajan elokuvia, sillä koen hänen huumorin- ja nautinnontajunsa välittömän puhuttelevaksi. Tuntui siis erityisen suurenmoiselta päästä katsomaan Climax ensimmäisten joukossa ilman, että tietäisin siitä juuri mitään.

Climax kuului Director’s Fortnight -esityssarjaan, jossa elokuvista on yleensä kolme näytäntöä. Jostain syystä Climaxista oli kuitenkin vain kaksi, sunnuntaina aamulla ja alkuillasta. Sunnuntai on aika tarkkaan festivaalin puoliväli ja aina sen yksi kiireisimpiä päiviä.