Cannes ja Iron Sky, ei kahta ilman kolmatta
Jos oikein muistan, juttelin tuottaja Tero Kaukomaan ja ohjaaja Timo Vuorensolan kanssa Cannesissa ensimmäisen kerran vuonna 2007, jolloin valmisteilla oli hanke suomenkieliseltä nimeltään Rautataivas. Siitä meni vielä melkein viisi vuotta, ennen kuin Iron Sky saatiin ensi-iltaan.
Tuota ensi-iltaa juhlittiin Berliinin festivaaleilla, mutta Iron Sky – pitäisikö nykyään puhua Iron Sky -franchisesta – liittyy monin tavoin omaan Cannes-historiaani.
Tuntuu, että jätkät ovat täällä aina Iron Skyta rahoittamassa ja mainostamassa. Toukokuussa 2007 olin itsekin Cannesissa vasta neljättä kertaa.
Tänä vuonnakin kaikista suurin suomalaistuottajan Cannes-markkinointipanostus liittyi avaruusnatseihin.
Vegaluna Beach -rantaravintolassa, jonka sijainti on erittäin keskeinen ja iltavuokra ei liene vain nelinumeroinen, järjestettiin Suomen elokuvasäätiön auliisti tukemat Iron Sky-bileet. Ne käsittääkseni markkinoivat lähinnä kakkososaa, joka on jo kuvattu ja on nyt jälkituotannossa eli digitaalisella dinosaurustelakalla. Lisäkulmana oli ”Iron Sky Fanchise”, eräänlainen pitchausjärjestelmä.
Vuosien varrella olen käynyt tyyppien toimistolla lähettämässä juttuja (tuohon maailmanaikaan Cannesissa vielä harvinaisen) hyvän wifin vuoksi, haastatellut tuon Grand-hotellin vieressä sijainneen toimiston terassilla Udo Kieriä melkein kaksi tuntia ja verkostoitunut Iron Sky -happyhoureissa (eli maistellut huokeita viinejä).
Tarkennetaan, että Iron Sky ja Cannes -yhdistelmään tosiaan kuuluu aika olennaisena osana alkoholi. Toimistona toimineessa asunnossa tarjottiin vierailijoille aina auliisti olutta, enkä siitä aina alkuiltapäivästäkään kieltäytynyt – ranskalaispullothan ovat sitä paitsi tilavuudeltaan vain kaksi ja puoli desiä.
Jotenkin sopii kuvaan, että Iron Sky-meiningin uusi sivujuonne on viinabisnes, Kiteen kirkkaan pelastaminen, josta muun muassa Kauppalehti kertoi.
Tällä kertaa bileissä oli perusranskalaisen valikoiman ohella tarjolla suomalaista olutta, jallua ja sitä vitsirommia, jonka nimessä ja etiketissä on läski pornotähti. Bileille annan neljä avaruusnatsia viidestä ja papukaijamerkkinä kehun musiikkia: deejiiksi oli tuotu Suomesta Aku Raski eli Huoratron, joka hänkään tuskin pähkinäpalkalla liikkuu. En kuitenkaan tiedä, ymmärsivätkö ulkkarivieraat suomalaisjuomista saati Raskin soittamasta jytinästä kovin paljoa.
Ensi vuonna järjestettäneen vielä isommat kemut, sillä erittäin kalliin leffan myymisen pitäisi silloin olla täydessä vauhdissa. Kun tuotantobudjetti on 17 miljoonaa euroa, bileisiinkin pitänee laittaa enemmän fyrkkaa kuin koskaan ennen.
Kippis!