Cannes 2015: Aku Louhimies ohjaa Etelä-Afrikassa - jos kaikki menee hyvin
Hobitti-elokuvista tuttu Richard Armitage ja Skyfallissa sekä Mandela: pitkä tie vapauteen -elokuvassa nähty Naomie Harris esittävät pääosia Aku Louhimiehen seuraavassa.
Clearance on eteläafrikkalais-amerikkalais-suomalainen tuotanto. Se on kidnappaustrilleri, Screen kertoo.
Suomalaisen elokuvan tai ainakin suomalaisten elokuvantekijöiden kansainvälistyminen ottaa siis taas ison askeleen. Ensin täytyy kuitenkin toivoa, että rahoitus saadaan kuntoon. Sitä varten tuottajat ovat nyt Cannesissa. Suomalainen osatuottaja on Solar Filmsin Jesse Fryckman.
Solar ja Fryckman ovat myös Antti-Jussi Annilan ohjaamaksi tarkoitetun amerikkalaisen Every Good Boy Does Fine -hankkeen suomalaiset osatuottajat. Annilan hankkeen tähdiksi on kiinnitetty Famke Janssen ja Michael Nyqvist.
Elämme jännittäviä aikoja. Melko kansallisena tuotantotalona joitain Islannin ja Ruotsin diilejä lukuunottamatta profiloitunut Solar Films yrittää nyt ihan uutta.