Cannes 2014: Ryan Goslingin esikoisohjaus Lost River on outo aikuisten satufantasia

En voi väittää ymmärtäneeni läheskään kaikkea, mitä Ryan Goslingin esikoisohjauksessa Lost River tapahtuu. Ei siinä kai hirveästi tapahdukaan, mutten edes tiedä, mikä oli ”totta” ja mikä ei.

Elokuvasta on helpointa puhua listaamalla ensin kaikki ilmeiset inspiraation lähteet. Otetaan nyt ensin David Lynch, Terrence Malick, Harmony Korine, odottakaas vedän henkeä, Gaspar Noé, Dario Argento ja Mario Bava. Heidän elokuviinsa viitataan suoraan. Kieltämättä siellä on myös vähän Georges Franjua ja Nicolas Refniä.

Kuinka suoria lainat ovat? No jo alussa hetkittäin tuntuu, että elokuva muuttui Korinen Gummoksi, ja sukellus vedenalaisten arvoitusten pariin erikoisissa värivaloissa on enemmän Argenton Infernoa kuin mitään metaforaa.

Gosling itse kertoi Guillermo del Toron olleen hänen luottomiehensä käsikirjoitusvaiheesta leikkaamiseen asti.

Elokuva on Detroitiin sijoittuva, hmm, deltoromaista maagista realismia edustava kertomus perheestä ja pahoista miehistä. Päähenkilö on skottilaisen Iain De Caesteckerin esittämä teinipoika Bones. De Caestecker on muuten erittäin paljon Goslingin itsensä näköinen. Bonesin yksinhuoltajaäiti (Christina Hendricks) päätyy töihin eräänlaiselle psykedeeliselle kabareeklubille, jonka pääkelmi on Ben Mendelsohnin esittämä Blue Velvetin Frank, jonka nimi tässä elokuvassa on kuitenkin joku muu.