Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Cannes 2013: Fruitvale Station vetoaa tunteisiin, mutta herättää myös vääriä kysymyksiä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 20.5.2013 05:29

San Franciscossa Fruitvalen metroasemalla tapahtui vuoden 2009 uudenvuodenpäivänä aamukahden aikoihin yhteenotto, joka vaati Oscar Grantin hengen. Poliisit ottivat kiinni aseman laiturilla Grantin ja hänen ystäviään. Kun tilanne kärjistyi – lähinnä huutamiseksi – eräs poliiseista ampui maassa jo makaavaa ja käsistään sidottua Grantia selkään. Ampuja oli valkoinen, uhri musta. Kymmenet metromatkustajat näkivät teloituksen kaltaisen tilanteen. Monet kuvasivat tapahtumasarjan kännykkäkameroillaan. Tapaus sai paljon julkisuutta ja siitä seurasi alueella mellakoita. Nyt Grantin viimeisestä päivästä on tehty elokuva.

Fruitvale Station sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa. (Silloin nimi oli vain Fruitvale.) Näin sen nyt Euroopan ensi-iltanäytöksessä Cannesissa.

Ryan Cooglerin ohjaaman independent-elokuvan levitysoikeudet myytiin moniin maihin heti Sundancen kohun myötä, Pohjoismaat mukaanlukien. Yhdysvalloissa siitä odotetaan menestystä.

Elokuva on kiistatta emotionaalisesti tehokas. Teininä The Wire -sarjassa nähty Michael B. Jordan näyttelee Grantia vaikuttavasti, ja Coogler luo vahvaa läsnäolon tuntua.

Kamera seuraa Grantia yhden vuorokauden aikana. Hän on ”aivan tavallinen”. Työtön mutta mukava ja avulias. Nähtävästi osa-aikainen huumediileri, onneksi pyrkimässä kunnolliseen perhe-elämään.

Loppu, jossa poliisivoimin listitään sidottu päähenkilö, jonka elämässä olemme olleet mukana, tuntuu järkyttävältä.

Fruitvale Stationin dramaturginen ongelma nousee esiin, kun jälkikäteen miettii, mistä elokuva kertoo. Se ei ole tarina yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista: aseen laukaiseva poliisi tekee hätäpäissään valtavan, mutta selvästi inhimillisen virheen. Se ei ole Grantin tiukan tosipohjainen henkilökuva: monia tapahtumia on keksitty, ja Grantille useiden kuukausien kuluessa sattuneita juttuja on kirjoitettu tähän yhteen päivään. Hänen vankila-aikaansa pari vuotta aiemmin ei unohdeta, mutta ”tavallisuutta” korostetaan joka käänteessä: katsokaa, tapettu onkin hyväsydäminen jokamies.

Niin kurjaa kuin se on sanoa, elokuva Fruitvale Station on olemassa, jotta sen päähenkilö voi kuolla lopussa, koska se on ”totta”. Koko tarina siis tähtää tämän syyttömän surmaamiseen.

Kyllä, tosielämän Grant kuoli. Virhe tai ei, poliisin toiminta oli väärin, väärin, väärin. Loppuhetkillä on vaikea olla tirauttamatta kyyneltä.

Elokuvan päätyttyä tuntuu, että se on pyhimystarina – propagandan rajamailla. Keskeinen syy on asetelman yksioikoisuus. Varmasti liipasimen vetämiseen vaikuttivat ennakkoluulot, mutta kuinka paljon, sitä emme voi tietää. Toisena syynä on Cooglerin häpeilemätön ratkaisu näyttää viimeisessä kuvassa Grantin oikeaa tytärtä itkemässä kuollutta isäänsä.

Tunsin oloni moukarilla manipuloiduksi. Jotain rajaa epäoikeudenmukaisuuksilla mässäilyynkin.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Elokuva kannatti todellakin tehdä noin harvinaisesta tapahtumasta. Yleensähän värit ovat toisinpäin. Siis tilastojen, ei intellomaailman mukaan.