Cannes 2012: Wes Andersonin Moonrise Kingdom on kuin käsin tehty konvehti

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Cannesin elokuvajuhlien avauselokuva Moonrise Kingdom antoi sitä eksentrisyyttä, mitä ohjaaja Wes Andersonilta on totuttu odottamaan. Pääosissa nähdään kaksi nuorta tulokasta rakastuvina 12-vuotiaina. Aikuisissa mukana ovat ohjaajan jokaisessa seitsemässä pitkässä elokuvassa näytellyt Bill Murray sekä Edward Norton, Tilda Swinton, Frances McDormand, Jason Schwartzman – plus Bruce Willis, kerrankin väkivallattomassa poliisiroolissa.

Anderson näyttää saaneen edellisestä elokuvastaan, animaatio Fantastic Mr. Foxista pontta maailmansa venyttämiseen yhä fantastisempaan suuntaan. Lehdistötilaisuudessa ohjaaja veti elokuvasta yhteyksiä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Erikoistehosteet ovat tahallisenkin vanhakantaisia, keinotekoisuutensa paljastavia. Se sopii myös elokuvan tapahtuma-aikaan, vuoteen 1965, josta oli ohjaajan syntymään vielä muutama vuosi aikaa: aikakautta kuvataan sympaattisen satumaisesti.

Moonrise Kingdomin traileri vaikutti melkein Anderson-parodialta, niin voimakkaasti siinä tuputettiin ohjaajan tavaramerkkejä ja hänelle ominaista todella reippaasti korotettua todellisuutta. Tätä genreä ei voi määritellä perinteisesti: tuttu ”romanttinen komedia” on tästä kaukana, vaikka tyylilaji on romantiikka ja komedisuus pinnassa. Genre on vain andersoniana.

Elokuva yllätti allekirjoittaneen. Se on vilpitön, sydämellinen (piirteitä, jotka Norton näki omassa roolihahmossaan, partionjohtajassa, ja arvioi tyypin olevan Andersonin omakuva) ja hauska. Puolitoistatuntisena Moonrise Kingdom on myös Cannes-ohjelmistossa miellyttävän lyhyt kaikkien kaksi- tai liki kolmituntisten draamojen vastapainona. Se on kuin käsin tehty konvehti: tyylikkäästi makea, persoonallisesti aromikas makupala. Aterian korvaajaksi siitä ei ole. Andersonia erikoisuuden tavoittelijana pitävät saavat vettä myllyynsä, faneille kokemus lienee liki euforinen (ja Benjamin Brittenin musiikki saa uusia ystäviä).

Eilen illalla Andersonin tiimi teki itsestään erikoisnumeron punaisella matolla.

Tästä on hyvä jatkaa. Juuri nyt odotan Jacques Audiardin uuden elokuvan Rust and Bone ensimmäisen näytöksen alkua. Profeetta-ohjaajan uutuudelta voi odottaa paljon. Muita kilpasarjan kovia ohjaajanimiä tänä vuonna ovat muiden muassa Kultainen palmu-voittajat Michael Haneke (Valkoinen nauha), Cristian Mungiu (4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää), Ken Loach (Vapauden hinta) sekä David Cronenberg, Walter Salles, Andrew Dominik, Matteo Garrone sekä Alain Resnais, joka on vasta 89-vuotias.

Lunastaako Audiard lupaukset? Seuraa blogia, kirjoitan festivaalin loppuun eli ensi viikon sunnuntaihin asti keskimäärin kerran päivässä.