Cannes 2012: puheenaiheena Kiina
Vuonna 2011 Kiinan elokuvateatterien liikevaihto oli 2 miljardia dollaria. Tänä vuonna sen odotetaan nousevan kolmeen miljardiin. Ennusteen mukaan vuonna 2021 Kiina on yhtä suuri elokuvien markkina-alue kuin perinteisesti suurin, Yhdysvallat, arvoltaan kymmenen miljardia dollaria vuodessa. Hollywood haluaa apajille, mutta alkaako kiinalaisten maku vaikuttaa siihen, millaisia elokuvia tehdään?
Jackie Chanin tuleva Chinese Zodiac saattaa olla todellinen rahasampo. Se on kiinalainen tuotanto ja päämarkkina-alueena on Aasia, mutta amerikkalaisohjaaja Brett Ratner on mukana yhtenä tuottajana. Ratner ei varmasti käytä tähän aikaansa vain tukeakseen Chania, jonka kanssa teki Rush Hourin viitisentoista vuotta sitten. Perjantaina Chinese Zodiacin pressikonferenssin osallistujista arviolta 80 prosenttia oli aasialaisia, ja se oli varmaan tarkoituskin.
Varietyn perjantaisessa jutussa kerrottiin tuottaja Bruno Wun kaavailevan 1,2 miljardin dollarin studiokeskusta Kiinaan.
Eilen New York Timesissa kerrottiin, että Pohjois-Amerikan toiseksi suurin elokuvateatteriketju AMC siirtyy kiinalaisomistukseen.
Kiinalaista rahaa on jo tarvittu monien Hollywood-elokuvien tekemiseen. Viimeisin tapaus on Iron Man 3: nyt viihdejätti Disney tekee yhteistyötä kiinalaisen DMG:n kanssa.
Heijastuuko tämä sisältöön? Kyllä.
”We know Chinese audiences love Iron Man. So we are going to add Chinese elements and a Chinese story into Iron Man 3”, Disneyn Kiinan pomo sanoi Associated Pressin jutun mukaan.
Sensuurinkin sanotaan höltyvän. Bruno Wu sanoo Varietyssa sen olevan vähäisempää kuin väitetään: ”if it has a passing morality standard in the United States, it has a very good chance of passing morality standards in China”. Raha auttaa. Kuten moni muukin sensuurin läpäissyt ulkomainen elokuva, Avatar joutui Kiinasssa lieviin levitysvaikeuksiin. Ehkä juuri siksi James Cameron aikoo tehdä jatko-osat yhteistyössä kiinalaisten kanssa.
Kiinan presidentin Hu Jintaon Avatar-vastaiset jutut lienevät vain sanahelinää. Bisnes on tärkeintä.