Cannes 2012: Killing Them Softly, gangsterit talouskriisin uhreina

Brad Pitt tulee Cannesiin näköjään joka vuosi – viimeksi The Tree of Lifen päänäyttelijänä. Killing Them Softlya on joissain medioissa laiskasti luonnehdittu tämän vuoden Driveksi. Yhtäläisyydet ovat kuitenkin pinnallisia.

Sekä Killing Them Softly että Drive ovat ulkomaisen ohjaajan noir-henkeen korostettuja ja tyyliteltyjä americana -rikoselokuvia, joiden liioitellun tyylikäs (omasta mielestään?) ja sangen maskuliininen päähenkilö kykenee äärimmäiseen väkivaltaan. Ne molemmat saivat paikan Cannesin kilpasarjasta – saavutus, jota pidetään hyväksyntänä uuden elokuvan mestariluokkaan.

Muuta yhteistä ei ole. Killing Them Softly on eräänlainen komedia, kovan kuoren alla silkkaa screwballia – termi, jota ohjaaja australialainen Andrew Dominik lehdistötilaisuudessaan käytti luonnehtiessaan elokuvan roolihahmoja. Toisaalta väkivalta on sen verran tylyä, että yksi lehdistötilaisuudessa kysymyksiä esittänyt journalistihenkilö meinasi menettää malttinsa sitä kritisoidessaan. (Ei aivan Drive-tasoa kuitenkaan.)

Kaksi luuseria ryöstää laittoman pokeripaikan kolmannen käskemänä. Nilkit on pistettävä mullan alle, päättävät ylemmän portaan pomot, joita ei koskaan nähdä. Kaupunkiin tulee tappaja, jolla on sen verran hyvä sydän, ettei hän halua surmata tuntemiaan ihmisiä, eikä aiheuttaa kenellekään turhaa kärsimystä. Siitä elokuvan nimi.

Brad Pittin esittämä Jackie Cogan on tämä tyyliniekka, joka saa ohjeensa Richard Jenkinsin lipevältä bisnesmies-tyypiltä. Uhkapelijärjestäjää esittää Ray Liotta. Sopranos-tähti James Gandolfinin esittämä alkoholisoitunut palkkamurhaaja lentää nimeämättömään tapahtumakaupunkiin New Yorkista ja osoittautuu työkyvyttömäksi.

Killing Them Softlyn alussa taustalla kuuluu Barack Obaman puhe. Televisiot siellä sun täällä näyttävät lisää poliittista suunsoittoa.

Huumori on mustaa, Coen-tyyppistä. Huumeita ja alkoholia kiskovat hölmöt miehet puhuvat typeriä panemisesta, jopa koirien panemisesta (mahdollisesti kokemuksesta, elokuva vihjaa). Ainoa naishahmo on kylmähermoinen musta prostituoitu. Hänellä on kymmenkunta repliikkiä, joissa on enemmän järkeä kuin useimpien muiden toilailijoiden jutuissa yhteensä.

Dominikin elokuva on kertomus kapitalismista tai mistä tahansa vahvempien henkiinjäämiseen perustuvasta järjestelmästä. ”Amerikka ei ole maa, se on bisnes”, kuuluu toisen järkihahmon, pragmaattisen Coganin viimeinen repliikki. PAM!

Kyllä, viesti on alleviivattu. Mitään moralismia siihen ei liity. Lokakuussa Suomeen rantautuva Killing Them Softly jää asiaelokuvana merkittävästi Cosmopoliksen (siitä kohta lisää) jälkeen, mutta lakonisen koomisena rikostragediana se on mainio.