Cannes 2011: komea ohjelmisto avattiin erinomaisella Woody Allen -uutuudella

Avajaiselokuva pyörii paraikaa Lumiere-salissa yli 2000 iltapukuun tai smokkiin pukeutuneelle festivaalikävijälle. Lehdistö näki Woody Allenin uuden Midnight in Parisin jo aamulla.

Allen yllätti. Vaikka olen pitänyt useimmista hänen viime vuosien elokuvistaan, tämä tuntui vielä edeltäjiään raikkaammalta.

Ehkä suurin syy on siinä, että Owen Wilson on pääosassa niin mainio Allenin alter ego.

Tarina kirjailijanurasta haaveilevasta Hollywood-käsikirjoittajasta, joka pääsee Pariisin öissä mystisesti palaamaan 1920-luvulle, tapaamaan suurimpia idoleitaan kuten F. Scott Fitzgeraldia ja – no, en sano ketä, heitä on monta -, on aidosti yllätyksellinen. Huumori on nuorekkaalla tavalla fiksua, parasta Allenia. Asetelma ja teema ruohon vihreydestä jossain tuolla muistuttaa hieman Kairon purppuraruusua, mutta pidin tästä elokuvasta enemmän.

Seuraavien 10 päivän aikana nähdään monta todella kiinnostavaa maailmanensi-iltaa. Kattaus on yhtä jännittävä kuin viime aikojen (ja oman Cannes-historiani) huippuvuonna 2009.

Itse odotan kilpasarjasta eniten Terrence Malickin odotettua (hyväksyttiin Cannesiin jo viime vuonna, mutta ohjaaja halusikin vielä ”vähän” hioa leikkausta) Tree of Lifeä, Paolo Sorrentinon (Il Divo) uutta This Must Be The Placea, Lars von Trierin taatusti yllättävää Melancholiaa sekä Nicolas Winding Refnin rikoselokuvaa Drive.

Niitä kaikkia pitää odottaa ensi viikolle.

Viime vuonna festivaalia kritisoitiin siitä, että kilpasarjassa oli tasan nolla naisten ohjaamaa elokuvaa. Nyt niitä on neljä, ja sarjan avaavat elokuvat ovat kumpikin naisten: Lynne Ramsayn hyvin kiinnostava romaanifilmatisointi We Need To Talk About Kevin ja Julia Leighin (aussi) Sleeping Beauty.

Hyvin pyyhkii. Sain vihdoin vaaleanpunaisen kortin, joten keskimääräiset jonotusaikani näytöksiin lyhenevät 30-60 minuutista alle puoleen, jopa olemattomiin. Jihuu.