Cannes 2011: Alejandro Jodorowskyn Dyyni valkokankaalle

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksi kaikkien aikojen jännittävimpiä elokuvaprojekteja oli surrealisti Alejandro Jodorowskyn filmatisointi Frank Herbertin tieteiskirjasarjasta. Jodorowskyn elokuvaa ei pitkän esituotannon jälkeen sittenkään tehty ja Dyynistä tuli tuotantovaikeuksineen David Lynchin painajainen.

Nyt tekeillä on dokumentti, jossa kartoitetaan hankkeen vaiheet 1970-luvun puolivälissä. Haastateltuina ovat ainakin Jodo itse sekä H.R. Giger, jonka suunnittelemat olennot ja lavasteet olivat osittain pohjana Alienin ikonisiksi kasvaneelle kuvastolle.

Toteutuessaan Jodon Dyyni olisi ollut todennäköisesti yksi vuosikymmenensä ja samalla myös elokuvahistorian kalleimmista kokeellisista (eli suuruudenhulluimmista) teoksista.

Twitch kertoo lisää ja saitilla on myös promovideo dokkarista.

Jodorowskyn Holy Mountain on yksi parhaista elokuvista. ”Zoom back camera”, kuten siinä sanotaan: toivottavasti dokumentin ohjaaja Frank Pavich zoomaa ison ja paljastavan kuvan.