Cannes 2010: Woody Allenin uutuus on railakas farssi kuolemasta, pääosissa Naomi Watts ja Josh Brolin
You Will Meet a Tall Dark Stranger on Woody Allenia hauskimmillaan. Eikä elokuvaa voi liian kevyeksikään väittää, sillä nimi viittaa sekä yhden päähenkilön ennustuspakkomielteeseen että viikatemieheen: me jokainen kohtaamme lopulta pitkän tumman muukalaisen.
Kun Allen menee Lontooseen, tuloksena on näköjään hänen uransa jälkipuoliskon kirkkaimpia helmiä – Match Point ja tämä – tai vähän raiteilta pudonnutta harhailua, kuten Scoop ja Cassandra’s Dream (minua viimeksimainittu tosin viihdytti osoittelevuudestaan huolimatta).
Kaikkia neljää yhdistää myös kolkkous: ne ovat varsin julmia moraalinäytelmiä. Ehkä Lontoo on Allenille erityisen synkeä paikka.
Lehdistötilaisuudessaan hän tosin eilen totesi, että kuvaisi aina mieluiten New Yorkissa, mutta se on kovin kallista.
Uutuudessa ei ole trilleriaineksia sillä tavalla kuin Match Pointissa, mutta useimmat keskushenkilöt tavoittelevat omaa etuaan film noir -viritteisellä kyynisyydellä.
Rooliaan varten parikymmentä kiloa lihottanut Josh Brolin on epäonnistunut, sohvalla kaljaa kittaava kirjailija Roy ja Naomi Watts hänen turhautuva vaimonsa Sally, jonka vanhemmat ovat taannoin eronneet. Sallyn äiti (Gemma Jones) hurahtaa ennustajan palveluihin ja alkaa uskoa jälleensyntymiseen. Anthony Hopkins tekee pitkästä aikaa loistoroolin. Hän esittää Sally isää Alfieta, joka ikuista nuoruutta tavoitellessaan löytää uuden, nuoren ja tavattoman hupakkomaisen bimbovaimon (Lucy Punch).
Antonio Banderas (joka ei tullut Cannesiin ja on kuulemma tuohtunut, kun Allen leikkasi monia hänen kohtauksiaan pois) näyttelee Sallyn työnantajaa, yhtä tummaa muukalaista.
Kaikki ovat tyhmiä ja kaivavat omaa kuoppaansa lyhytnäköisellä onnellisuuden tavoittelullaan: opportunismi ei kannata, mutta kannattaako mikään muukaan? Ellei dialogi olisi täynnä ääneen naurattavia neronleimauksia, You Will Meet a Tall Dark Stranger voisi tuntua jäätävältä.
Lehdistötilaisuudessa ohjaajalta kysyttiin, miten hän suhtautuu kuolemaan.
”Olen tiukasti sitä vastaan”, Allen paljasti.