Cannes 2010: viisi ja puoli tuntia terroristi Carlosin seurassa
Pari vuotta sitten Cannesissa esitettiin paraatipaikalla Steven Soderberghin nelituntinen Che. Nyt Olivier Assayas panee väkivaltaisten vasemmistolaisten elämäkertakuvauksissa ainakin keston osalta paremmaksi: Carlos kestää viisi ja puoli tuntia.
Ilich Ramirez Sanchezia alias Carlosia näyttelee Edgar Ramirez.
Elokuva on iso ranskalaistuotanto – ja ennen kaikkea televisiolle suunnattu, mikä selittää 333 minuutin pituuden: se on sarja. (Materiaalista on leikattu myös tiiviimpi kaksi- ja puolituntinen elokuva, joka mahdollisesti nähdään Suomessakin valkokankaalla. Scanbox osti levitysoikeudet jo vuosi sitten.)
Mutta ilmeisesti myös mammuttiversion elokuvalliset arvot ovat kohdallaan, sillä Carlos esitetään suurimmassa salissa, Lumieressa. (Se ei tosin ole kilpasarjassa.) Näytös alkaa ensi keskiviikkona puoliltapäivin.
On siinä sentään väliaika, väittävät. Eli Carlos kestää ainakin iltakuuteen.