Cannes 2010: Robin Hood on tuttua Ridley Scottia - lupaa enemmän kuin antaa

Sir Ridley Scott ei tee elokuviaan suurella intohimolla. Kenraalin otteilla syntyy mahtipontista, mutta tasapaksua spektaakkelia, jonka pääosaan tylsäksi väsynyt Russell Crowe kieltämättä sopii.

Gladiaattori oli totalitäärisen supervaltion ja sen murskaavan voiman estoton ylistys. Siihen verrattuna uusi Robin Hood on demokratiapainotuksineen vähän miellyttävämpi.

Aika samankaltaisia elokuvat ovat sankarien ja roistojen tyypittelyä myöten, vaikka nyt mukana on myös vahva nainen, Cate Blanchettin esittämä Marion.

Molemmissa vallanpitäjä on korruptoitunut ja degeneroitunut nilkki. Joaquin Phoenixin Commodus oli kuitenkin vähän säväyttävämpi tapaus kuin Oscar Isaacin Juhana.

Ensimmäisellä puoliskollaan Robin Hood tuntuu vielä aika hyvältä: se ei pyöri liikaa Crowen ympärillä ja Scottin visuaalinen tyylikin on vähemmän televisiomaista kuin viime aikoina.

Sitten jumahdetaan pitkiin ja tylsiin taistelujaksoihin. Ridley Scott on tehnyt yhden tenhoavan toimintaelokuvan – Black Hawk Downin – mutta yleensä hänen vauhtijaksonsa ovat ikävystyttävää silppuleikkausta vailla kunnon dramatiikkaa ja vähäisintäkään vaaran tuntua. Niin nytkin, kun leffassa päästään tarpeeksi pitkälle. Pelkkää ajanvietejousiammuntaa ja kuntomiekkailua, pläh.

Juonesta ja ”revisionistisesta” (as if) Robin Hood-näkemyksestä voit lukea muualta, mutta Scottin tekemisen tyylistä kertoo hyvin tämä New York Timesin juttu. Vision sijaan Scottin valttina on Alienin ja Blade Runnerin kulta-aikojen jälkeen ollut lähinnä tarmo, eikä siinä mitään, mutta eihän tässäkään elokuvassa ole edes aavistusta aidosta tunteesta. Robin Hood on pelkkä suoritus.

Huumorintajuahan Scottille ei ole siunattu hitustakaan. Väittäisin, että Robin Hoodista ei kannata tehdä elokuvaa, jos on täysi tosikko. Kieltämättä elokuvassa on paljon samaa kuin Batman Beginsissä, kuten Varietyn arvostelussa todettiin. Molemmat luovat tutusta hahmosta uudenlaista, tummempaa ja tavallaan realistisempaa kuvaa kompastuen omaan vakavuuteensa.

Sitä paitsi – voisiko macho-kapitalisti-Scott tehdä elokuvaa, jossa ryöstettäisiin rikkailta ja annettaisiin köyhille? Vastaan: ei varmasti.

Russell Crowe oli joskus rohkea ja monipuolinen näyttelijä, mutta Robin Hood jatkaa vaisua linjaa. Sikäli (jo viidennen yhteistyönsä kymmenessä vuodessa!) tehneet Scott ja Crowe sopivat yhteen, että molemmat luovat taidettaan hartiavoimin.

Miten arvotan tämän Cannesin arvovaltaisen festivaalin avauselokuvan? Vaikkapa niin, että katsoisin mielummin Iron Man kakkosen vaikka viisi kertaa putkeen kuin Robin Hoodin kerran uudelleen.

”And so the legend begins”, elokuva päättyy. Eiköhän tämä riittänyt.