Cannes 2010: piratismin vastainen taistelu saa taas farssin piirteitä
Piratisminvastainen hysteria menee naurettavuuksiin myös Cannesissa.
Menin eilen erään viihde-elokuvan salaiseen näytökseen, jonne pääsivät vain harvat ja valitut, kutsuilla tai huippuluokan Marche du film-badgeilla eli tärkeimpien elokuvalevittäjien kortilla. Sisälle ei siis voinut millään livahtaa muita kuin tosi ammattilaisia.
Ovelle piti jättää puhelin, ettei kukaan vain kuvaisi leffaa. Neljä ranskalaista turvamiestä loivat tilanteesta toki sen luokan kaaoksen, että jokaisen puhelimen muovipussittamiseen ja narikkalapun antamiseen meni vuorollaan minuutti. (Parin sadan paikan sali oli tulossa täyteen, täyttöaikaa oli näytösten välissä vartti, ja kenelläpä nyt ei puhelinta olisi.)
Olin jo pääsemässä saliin, kun välikäytävästä löytyi vielä yksi turvaihminen, joka metallinpaljastinta heilutettuaan halusi perehtyä laukkuuni. Siellä oli läppäri.
”Ei tätä tietenkään saa viedä saliin!”
No, narikkaan sekin. ”Narikka” oli nurkka elokuvateatterin portaikossa. Ei tehnyt mieli jättää upouutta MacBook Airia siihen mutta pakko oli.
Näytös alkoi vain reilut kymmenen minuuttia myöhässä – pian sisään päästyäni turvamääräyksiä höllennettiin.
”Tämä on minun näytökseni, päästäkää nyt ihmiset läpi!”, elokuvan myyntiyhtiön edustaja parahti yli-innokkaille turvatyypeille.
Vitsi on siinä, että esitetty elokuva oli kolmiulotteinen. Ei 3D-projisoinnista olisi valkokankaalta videoimalla saanut kuin tosi suttuista ja epätarkkaa kuvaa.