Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Cannes 2010: onnittelut voittajalle, kunpa vielä näkisin elokuvan

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.5.2010 07:59

Thaimaalainen Apichatpong Weerasethakul on kuulemma erittäin lahjakas elokuvaohjaaja. En ole nähnyt yhtään hänen elokuvaansa. En edes Cannesin tämän vuoden voittajaa, vaikka olin Cannesissa koko festivaalin ajan, näytöksestä toiseen kiirehtien.

Cannes on valintoja valintojen perään. Pelkästään eri virallisissa sarjoissa on toista sataa elokuvaa.

Kaikkea on siis mahdoton nähdä – aikataulusyistä edes kaikkia kilpasarjan elokuvia ei ehdi katsomaan, mikäli aikoo tehdä myös esimerkiksi haastatteluja. Tai syödä joskus.

Kilpasarjan elokuvista on yleensä kolme esitystä: pressi, gaalanäytös (jonne päästäkseen pitää hankkia lippu, pukeutua smokkiin ja varata pari tuntia aikaa myös ennen leffan alkua) ja paikkaava seuraavan päivän näytös pienemmässä salissa, jonne on usein tolkuton jono.

Tietenkin samanaikaisesti näiden kanssa on kymmenen muuta jännittävää tapahtumaa.

(Ja toisaalta kilpasarjastakin perinteisesti noin neljäsosa on sellaista omaan napaan tuijottelua, ettei niistä elokuvista tulla enää juuri kuulemaan muuten kuin erikoisemmilla festivaaleilla.)

No, nyt harmittaa tietenkin, etten kerennyt Apichatpong Weerasethakulin kuulemma erinomaisen Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Livesin näytöksiin. Näin festarin aikana kuitenkin 29 muuta elokuvaa (joista kaksi dvd:ltä, lasketaanko niitä?) ja saldo taitaa olla kaikkien aikojen kovin Cannes-suoritukseni. Elokuvat olivat myös aika hyviä, noin keskimäärin.

Mutta onhan se voittajan missaaminen vähän hassua. The Guardian-lehden Xan Brooks kertoo Cannes-blogissaan samasta ongelmasta.

”There is a type of smile that I only seem to witness during the last few days of the Cannes film festival, when the seances are almost done and talk turns to the possible prize-winners. It is a smile that attempts to make light of an acute anxiety. It is weak, watery, slightly curdled round the edges. It is the Smile of the Critic Who Suspects They Might Have Missed This Year’s Palme d’Or Winner”, Brooks kuvailee.

Eiköhän Weerasethakulin elokuva vielä Suomessa nähdä, ainakin festivaaleilla. Kotona on jo pitkään odottanut dvd ohjaajan aiemmasta Syndromes and a Centurysta – aloitan siitä.

Ja kuten tästä kirjoituksesta voi päätellä, taannoinen blogimerkintäni otsikko Mike Leighin elokuva on kilpasarjan paras oli hyperbolaa. Näin kilpasarjasta 11 elokuvaa eli hieman yli puolet. Leigh oli siis niistä yhdestätoista paras, vaikka se käsittämättömästi palkinnoitta jäikin.

Tosin hieman ennakkoluuloisena luonteena taidan edelleen olla taipuvainen uskomaan, että Leighin koskettava draama oli myös koko kilpasarjasta eniten omaan makuuni. Tietyin perusteinhan nämä valinnat tehdään.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Syndromes and A Century on paikoitellen aika tylsä, joten ei kannata sen perusteella luovuttaa ohjaajan suhteen. Loppu on tosin tunnelmaltaan huikea. Weerasethakulin elokuvista Tropical Malady valittiin Sight&Soundin viime vuosikymmenen 30 merkittävimmän elokuvan listalle.

Lisäksi on ehkä syytä mainita, että ainakin muutamien arvioiden mukaan tänä vuonna Cannesissa palkittu elokuva on aiempia Weerasethakulin elokuvia yleisöystävällisempi.

Hahaa, taide nussii teitä silmään! Kohta näette. On se pirunmoista kun näitä palkitaan, niin sitten joutuu ihmiset niitä katsomaan, sivistyksen vuoksi.

Tropical Malady toimi kun katsoin sitä niin myöhään yöllä että torkahtelin loppupuolella ja omat unihoureet sekoittui elokuvan houreiseen viidakkojaksoon.

Näitä luetaan juuri nyt