Cannes 2010: Mathieu Amalric ohjasi elokuvan burleskista

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Perhonen lasikuvussa, Eräs joulutarina, jopa Bond-seikkailu Quantum of Solace: viime vuosina uupumatta töitä paiskinut Mathieu Amalric on Ranskan kuumimpia näyttelijöitä. Mutta ennen kaikkea hän haluaa ohjata.

Amalric ei alun perin halunnut kameran eteen, vaan sen taakse. Hän aloitti uraansa muun muassa Louis Mallen apulaisohjaajana ja on itsekin ohjannut jo neljä pitkää elokuvaa. Uusin, tekijänsä mukaan Coletten tekstiin pohjautuva On Tour, sai eilen ensi-iltansa.

Peräti Cannesin kilpasarjaan kelpuutettu komedia sijoittuu (ainakin Suomessa) huipputrendikkääksi nostetun neo-burleskin maailmaan. Näyttelijöinä on alan suuria nimiä, kuten Mimi Le Meaux ja Dirty Martini.

”Mathieu todella näyttää, miten uusi burleski eroaa tankostrippaamisesta. Kukaan muu ei ole näyttänyt sitä elokuvassa”, Dirty Martini kehui elokuvan lehdistötilaisuudessa.

”Burleski murtaa sukupuolistereotyyppejä.”

Amalric puolestaan sanoi olevansa feministi.

”Kävin burleskinäytöksissä ja puolet yleisöstä oli naisia. Halusin kuvata aihetta humoristisesti, viihdyttävästi ja seksikkäästi.”

Ok. No ei onnistunut. On Tour on tylsä ja sekava – en hahmottanut, mistä se kertoo. Vaikka Amalric on niin karismaattinen että häntä katsoisi jonkin aikaa vaikka lukemassa puhelinluetteloa, ei tämä elokuva jaksa kantaa.

Suurin osa elokuvasta on Amalricin näyttelemän lievästi kelmimäisen promoottorin yrityksiä hoitaa sekava yksityiselämänsä kuntoon. Tyyppi luotsaa amerikkaista burleskiryhmää pitkin Etelä-Ranskaa. Välissä on ryhmän esityksiä. Käsikirjoitusta ei elokuvaan ole nähtävästi viitsitty laatia.

Eikä elokuvaa voi kutsua naisia voimallistavaksi. Burleskitähdet on esitetty kikattavana laumana. Heidän touhuissaan ei ole juuri tolkkua. Yksi asetelmia vähän kääntävä seksikohtaus ei auta.