Cannes 2010: Iron Skyn tuotanto alkaa syyskuussa, puolet kuvataan Australiassa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Iron Skysta olisi 6,5 miljoonan euron budjetillaan tullut Suomen kaikkien aikojen kallein näytelmäelokuva, ellei Mannerheimkin olisi nyt vihdoin menossa tuotantoon.

Natsiscifikomedia kuvataan syyskuusta alkaen osittain Saksassa, osittain Australiassa – ja pikkaisen New Yorkissakin, kertoi tuottaja Tero Kaukomaa. Ensin tehdään ulkokuvia Frankfurtissa, sitten siirrytään australialaiseen studioon.

”Rahoituksesta on nyt 90 prosenttia kasassa, loput tulevat lähinnä ennakkomyynneistä. Elokuva on nyt suomalais-saksalais-australialainen. Aussituottajien mukaan tulo oli se viimeinen puuttunut iso palanen.”

Mukaan tulee myös australialaisia näyttelijöitä.

Cannesissa alan ammattilaisia on hämmästyttänyt myös Iron Skyn fanirahoituskuvio, joka näyttäisi toimivan todella hyvin.

Tekijät tarjosivat hanketta seuraaville (joista monet ovat taatusti Star Wreck-diggareita) mahdollisuuden rahoittaa sitä. Kymmenessä päivässä (maanantai-iltaan mennessä) nämä yksityiset piensijoittajat olivat pistäneet elokuvaan jo 175 000 euroa.

”Suosio yllätti täysin. Monet kysyvät, voisiko sijoittaa 200-300 euroa, mutta tuhat on minimi. Me tulemme maksamaan fanisijoituksesta voittoa aikanaan kerran vuodessa, samassa suhteessa kuin muillekin rahoittajille”, Kaukomaa kertoi.

”Hallinnoimisen monimutkaisuus tietysti vähän jännittää, kun piensijoittajia on paljon. Mutta tämähän on korkeintaan positiivinen ongelma.”

Netin kautta leviävää kiinnostusta Iron Skyhin kuvaa myös sen uusimman teaser-trailerin suosio: se sai päivässä 100 000 katsojaa.

Mitä miettii ohjaaja Timo Vuorensola?

”On pelonsekainen hyvä fiilis. Tätä on tehty vuodesta 2006 asti, joten olen huojentunut, kun nyt päästään todella hommiin. Australia-kuvion ratkeaminen oli hyvä potku perseelle: kaikki lähti sieltä Tampereen kellareista, ja nyt Iron Skyta tehdään kirjaimellisesti ympäri maailmaa. Se sopii projektin henkeen.”