Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Cannes 2010: elokuva Algerian itsenäistymistaistelusta sai Ranskan äärioikeiston vihat

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 23.5.2010 06:03

Viime vuonna Cannesin kohuelokuva oli Lars von Trierin raju Antichrist. Vuoden 2010 ohjelmasta eniten (ulkoelokuvallista) hälinää on liittynyt Rachid Boucharebin ohjaamaan Outside the Law’iin. Äärioikeisto tuli osoittamaan mieltään kaupunkiin ja poliisi valmistautui mellakoihin.

Elokuva seuraa algerialaisveljesten tarinaa 1920-luvun lopusta 1960-luvun alkuun. Bouchareb näyttää ranskalaiset siirtomaaherrat julmureina, joiden teot eivät poikkea natsien juutalaisvainoista. Erityispiirre on myös Ranskassa – siis nykyisessä Ranskassa – tapahtuvan salaisen sodan kuvaaminen.

Joidenkin kohtauksien katsominen tekee suorastaan kipeää. Ranskalaiset teloittavat vaarallisina pidettyjä algerialaisia sadistisesti, kuolemaa odottavia nöyryyttäen.

Onko Boucharebin raju näkemys tosi? Erittäin isänmaallisina itseään pitävien ranskalaisten mielestä elokuva on panettelua. Äärioikeistolaisryhmät lupasivat tulla rähinöimään elokuvan näytöspäivänä eli eilen.

Katukuvaan ilmestyi mellakkavarusteisia poliiseja haarniskamaisia suojavarusteissaan. Vöillään heillä oli kyynelkaasukranaatteja. Croisetten länsipäähän parkkeerattiin silmiinkantamattomiin jatkunut rivi pakettiautoja, joissa poliisit kärsivällisesti odottivat tuntikaupalla, alkaako hulina.

Aamukahdeksalta Outside the Law’n pressinäytökseen menijöiltä takavarikoitiin juomapullot ja laukut pengottiin pariin kertaan. Edelläni kulkeneelta otettiin pois myös banaani.

Lopulta hurjinta mitä alkuillan gaalanäytöksen yhteydessä tapahtui oli se, että joku heilutti Ranskan lippua kymmenien metrien päässä festivaalipalatsista. Mielenosoittajia oli kuulemma nähty enemmänkin jossain muualla, en tiedä missä.

Oliko itse elokuva hyvä? No, hieman parempi kuin Boucharebin algerialaissotilaiden maineenpalautuselokuva Indigenes, joka on näytetty Yle Teemalla nimellä Kunnian päivät. Nyt Bouchareb yrittää tehdä vähän suurempaa eeposta kuin mihin rahkeet riittävät.

Outside the Law on hyvin näytelty, kerronnaltaan ja juoneltaan aika tavanomainen, aiheeltaan tietysti kiinnostava – en usko, että sitä tuodaan Suomessa valkokangaslevitykseen.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt