Bodom-elokuvan pääosaan suutaan soittava räppäri

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensimmäinen elokuvateatterilevityksen saava suomalainen kauhuelokuva sitten Saunan valmistuu ensi vuoden syksynä. Bodomin takana ovat viimeksi Luokkakokouksen ohjannut Taneli Mustonen ja tuottaja Aleksi Hyvärinen.

Bodomin pääosia näyttelevät räppäri Mikael Gabriel (!), Jussi-palkittu Mimosa Willamo, cheerleader (!) Nelly Hirst-Gee ja tanssija-näyttelijä Santeri Mäntylä.

Kun nelikosta vain yksi on pitkässä elokuvassa esiintynyt näyttelijä, tulee heti mieleen, että nyt toisinnetaan Luokkakokouksen roolitusta: pääosiin muualta tuttuja tai ainakin esiintymiskokemusta jo saaneita tyyppejä. Konseptia sinänsä on turha tuomita. ”Kaikissa leffoissa nähdään samat näyttelijät” lienee yleisin kotimaisin elokuvaan liittyvä valitusvirsi.

Lehdistötilaisuus pidettiin komeasti Palace-hotellin kymmenennessä kerroksessa.

Siellä esiteltiin näyttelijät ja esitettiin jo tuttu, tehokkaan ilkeä teaser-traileri.

Elokuvasta ei kerrottu uutta, Hyvärinen summasi juonen lyhyesti. ” Neljä nuorta lähtee rekonstruoimaan [Bodomin vuoden 1960] murhia minuutti minuutilta.” Sitten joku alkaakin murhaamaan oikeasti.

Kuvaukset alkavat ensi kuussa. Niitä tehdään tapahtumapaikalla Bodomilla sekä Baltian maissa.

Kysyin Hyväriseltä elokuvan ikärajasta eli raakuusasteesta. K-16, paitsi että tekijät haluaisivat tehdä erikseen myös K-18-tasoisen director’s cutin, tuottaja kertoi.

Täysin henkilökohtaisesti joudun myöntämään, että Mikael Gabrielin valinta pääosaan (tätä korostettiin, MG on nimenomaan pääroolissa) on ennakkosuhtautumiseni ja -odotusten kannalta aika hankala juttu. Nämä ovat ihan subjektiivisia asioita, mutta Luokkakokouksen katsomiskokemukseeni varmasti vaikutti paitsi se, että Jaajo Linnonmaa ja Sami Hedberg näyttelivät niin huonosti ettei se ollut näyttelemistä ensinkään, myös kummankin julkinen persoona, josta he eivät päässeet rooleissaan ollenkaan irti.. koska he eivät osanneet näytellä.

Toivotaan siis, että lähinnä erilaisista räppärien biisi- ja somebiiffeistä tunnettu Mikael Gabriel on ilmaisukykyisempi näyttelijä. Virallisen Facebook-profiilinsa mukaan Putinia fanittava, avoimen sovinistinen ja muutenkin sangen kovia arvoja haastatteluissa julistanut sekä Facebookissa homofobisia kommentteja laukonut räppäri on jo ainakin, sanoisinko, kiistanalainen hahmo.

Toisaalta aika hauskoja haastatteluja MG kyllä antaa.