Bodom-elokuvan pääosaan suutaan soittava räppäri

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Ensimmäinen elokuvateatterilevityksen saava suomalainen kauhuelokuva sitten Saunan valmistuu ensi vuoden syksynä. Bodomin takana ovat viimeksi Luokkakokouksen ohjannut Taneli Mustonen ja tuottaja Aleksi Hyvärinen.

Bodomin pääosia näyttelevät räppäri Mikael Gabriel (!), Jussi-palkittu Mimosa Willamo, cheerleader (!) Nelly Hirst-Gee ja tanssija-näyttelijä Santeri Mäntylä.

Kun nelikosta vain yksi on pitkässä elokuvassa esiintynyt näyttelijä, tulee heti mieleen, että nyt toisinnetaan Luokkakokouksen roolitusta: pääosiin muualta tuttuja tai ainakin esiintymiskokemusta jo saaneita tyyppejä. Konseptia sinänsä on turha tuomita. ”Kaikissa leffoissa nähdään samat näyttelijät” lienee yleisin kotimaisin elokuvaan liittyvä valitusvirsi.

Lehdistötilaisuus pidettiin komeasti Palace-hotellin kymmenennessä kerroksessa.

Siellä esiteltiin näyttelijät ja esitettiin jo tuttu, tehokkaan ilkeä teaser-traileri.