Blade Runner 2049:n hienouksista

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näin Blade Runner 2049:n eilen. Se on erinomainen elokuva.

Uusi elokuva laajentaa alkuperäisen Blade Runnerin maailmaa. Tässä genressä samanlainen suhde oli Alien– ja Aliens-elokuvilla: ensimmäisessä kerrotaan mikrotarina ja toisessa avautuu koko universumi. Silloin tuntuu, että ensimmäinen elokuva oli kuin kiusoittelua.

Kiinnostavinta ovat – ja tätä pääsee harvoin jatko-osasta sanomaan – elokuvan tarjoamat filosofiset näkymät. Käsikirjoitus on mietitty pitkälle. Pohdintoja aidon ja kopion suhteesta on monella tasolla. Koneet ja hologrammit ovat inhimillisempiä kuin ihmiset. Keskeinen teema on eksistentialistinen paniikki siitä, kuka minä olen. Keinoihmiselle kysymys tietenkin on vielä polttavampi kuin ihmiselle, eivätkä vastaukset välttämättä ole sitä mitä toivoisi.

Ehkä meidän tuntemamme ihmisyys on vuonna 2049 – länsimaiden elintason ja elinolosuhteiden romahdettua – olemassa enää nostalgisina tallenteina.

Näytöksen jälkeen Ilja Rautsi kommentoi elokuvan olevan enemmän Kafkaa ja Tarkovskia kuin Ridley Scottia. Se on hyvä kiteytys. Liittyykö Kafka-yhteyteen se, että Ryan Goslingin näyttelemän päähenkilön nimi on K?