Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Black Swan ja yleisön oudot rakkaudet

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.4.2011 08:01

Black Swan rikkoo näillä hetkillä 150 000 katsojan rajan Suomessa. Se on huikea luku abstraktille elokuvalle. Miten tässä näin kävi?

Aina välillä Suomessa joku erikoisuus breikkaa oikein kunnolla. Esimerkiksi American Beauty oli meillä supersuosittu.

Todd Solondzin posketon Happiness – Onni oli meillä suhteessa suosituimpi kuin missään muualla maailmassa. Meillä siitä tuli mainstreamia, useimmissa maissa se oli ihan marginaalioutous.

Black Swanin suksee hämmästyttää. Kun näin sen Venetsiassa, ajattelin, että tämä on kyllä liian erikoista mennäkseen läpi isolle yleisölle. Mietin jopa, tuodaankohan tätä lainkaan valkokankaalle Suomessa – kun on niin moniselitteinen loppu ja kaikkea.

Epätavallisen elokuvan vetovoima yllätti maahantuojankin. FS Film pisti sen kankaille puolitoista kuukautta sitten 40 kopiolla, ja määrää nostettiin portaittain kahdeksalla, kun tulokset olivat niin kovia. Tällaista tapahtuu studioelokuville erittäin harvoin – yleensä nyt digiaikana ensimmäinen viikonloppu ammutaan mahdollisimman laajalle ja sitten kangasmäärä putoaa tasaisesti. Black Swan pysyi listaykkösenä viisi viikkoa, sillä katsojamäärät per elokuvasali olivat todella korkeita.

Mikä viehättää Black Swanissa, joka on kuitenkin ennen kaikkea kauhuelokuva?

Sen kauhuaspekti on piilotettu. Se vetoaa sekä naisiin – poikkeuksellisen vahvasti feminiinä tarinana – että miehiin. (Pitäisikö mainita lesboseksikohtaus?) Se on sensaatiomainen, hurja ja tuntuu fyysisesti eri tavalla kuin elokuvat yleensä (vaikka Darren Aronofskyn keinojen paletti onkin välillä aika banaali). Se on taidetta – sen katsottua voi suhtautua halveksuen popcorn-viihteeseen -, mutta ei kuitenkaan millään tavalla tylsä. Ja baletissa on oma esteettinen vetonsa.

Natalie Portmanin Oscar-voittokin tietysti auttaa.

On mahtavaa, että Black Swanin kaltainen ruodusta poikkeava elokuva vetää näin hyvin. Ei tarvitse itkeä, että Finnkinon ohjelmisto on yhdestä puusta veistettyä.

Yksi seikka on ilmeinen. Kun ihmiset puhuvat Black Swanista ystävilleen, he varmasti välittävät sanattomasti tiedon, että juuri tällainen elokuva tulee kokea elokuvateatterissa. Käy katsomassa, jos et ole vielä nähnyt. Kotikatsomossa tämän pyörremyrskyn tehosta katoaa paljon.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Ehkä taika on Joutsenlammen musiikissa joka lienee kaikille tuttua. Kun se raikasi Tennari 1:ssä korviin niin ei voinut kuin antautua.

Aronofskyltä suosikkini on kyllä Unelmien sielunmessu. SE on hurja.

Ehdotan, että Mustan joutsenen suosio on tullut kirjoittajalle yllätyksenä, koska hän on arvioinut elokuvan itse väärin. Musta joutsen on abstrakti vain tietyllä tasolla – tarinan kerronnan tasolla se on hyvin suoraviivainen ja erittäin fyysinen elokuva. Se ei ole lainkaan vaikea, vaan sitä on helppo seurata, itse asiassa Aronofskyn ohjaustapa pakottaa katsojan olemaan mukana joka hetki. Musta joutsen on hyvin, hyvin viihdyttävä elokuva. Se ei myöskään ole ”ennen kaikkea” kauhuelokuva. Se on kauhua, jos sen haluaa sellaisena katsoa, mutta sen voi kokea (tavallisesta kauhusta poiketen) muillakin tavoilla.

Mustan joutsenen suosio ei ole yllätys, vaikka se onkin ollut vielä suositumpi kuin osasi odottaa. Aronofsky on ollut alusta lähtien erittäin suosittu Suomessa. Fountainin paikalliset ensi-illat kopiolla, jota ei oltu varustettu tekstityksillä, olivat loppuun myytyjä. Musta joutsen on ollut hitti myös lähes kaikkialla muualla, Yhdysvalloissa se tienasi teattereissa 100 milj. dollaria.

Mustan joutsenen suosio on rohkaiseva viesti elokuvantekijöille, ettei pidä pelätä raskaita ja vaikeita aiheita, kunhan on sanomisen pakko ja taito. Mustan joutsenen takana on aikaisempia suursuosikkeja, Punaiset kengät, Joutsenlampi ja Andersenin Satu punaisista kengistä, järkyttäviä kukin tavallaan. Kauhuelokuvan ystäville resonoi Tshaikovskin ”Mustan joutsenen teema”, jota Universal käytti tunnussävelenä legendaarisissa 1930-luvun kauhuelokuvissaan Dracula ja Muumio.

Eikä pidä aliarvioida sen merkitystä, että nainen on filmin ehdottomassa pääosassa, mikä viehättää naisyleisöä. Tai että aiheena on taiteellinen ja glamoröösi, satumainen balettiympäristö. Tanssifilminä se myös vetoaa naisyleisöön, mutta kyllä tanssista pitävät tietysti myös miehet – ja nuoret!

Komppaan vielä Kallea siinä, että Musta joutsen on kauhuelokuva. Stephen Kingiä mukaillen kauhufiktio on tapa kohdata hulluus ja kuolema, asioita, jotka ylittävät käsityskykymme rajat. Musta joutsen käsittelee molempia.

Pas de deux: ”Ehdotan, että Mustan joutsenen suosio on tullut kirjoittajalle yllätyksenä, koska hän on arvioinut elokuvan itse väärin. Musta joutsen on abstrakti vain tietyllä tasolla – tarinan kerronnan tasolla se on hyvin suoraviivainen ja erittäin fyysinen elokuva. Se ei ole lainkaan vaikea, vaan sitä on helppo seurata, itse asiassa Aronofskyn ohjaustapa pakottaa katsojan olemaan mukana joka hetki. Musta joutsen on hyvin, hyvin viihdyttävä elokuva.”

Kyllä, arvioin katsojamäärän ihan väärin, kuten sanoin – ja kyllähän se on muuallakin menestynyt erinomaisesti.

Black Swan on kieltämättä viihdyttävä, mutta se ei anna vastauksia. Loppuratkaisu on avoin, monta kysymystä jää ilmaan. En muista, milloin viimeksi elokuva, jonka loppu ei kerro edes mitä päähenkilölle ”kävi” olisi saanut yli 50 000 katsojaa.

”Mustan joutsenen suosio ei ole yllätys, vaikka se onkin ollut vielä suositumpi kuin osasi odottaa. Aronofsky on ollut alusta lähtien erittäin suosittu Suomessa. Fountainin paikalliset ensi-illat kopiolla, jota ei oltu varustettu tekstityksillä, olivat loppuun myytyjä.”

Black Swan on ollut valtava yllättäjä.

Lukuja Lumiere-tietokannasta:
Unelmien sielunmessun saldoa en löytänyt, max 15 000
The Fountain: 1275
The Wrestler: 41 000
Black Swan: juuri nyt noin 147 000, noussee vielä kymmeniä tuhansia

Eipä tule heti mieleen viimeisen parin vuoden ajalta yli 100 000 katsojan elokuvaa, joka olisi aloittanut vain 40 kopiolla. Sellaisia voi toki olla.

En voi välttyä ajatukselta että Black Swan on eräänlainen mainstream-sisarteos Antichristille (ko. leffasta ei olekaan vielä taidettu keskustella täällä?). Nainen sekoaa molemmissa oman seksuaalisuutensa takia. Trierin leffa on ladattu symboliikalla ja kaikenlaisella tematiikalla joka nousee elokuvan keskiöön. Black Swan pitäytyy pinnassa, fyysisyydessä ja kaikki yritykset syvyyssuuntaan on kliseisiä kauhuelokuvista ja kymmenistä muista psykologisista thrillereistä tuttuja juttuja (sirpaleinen peili sirpaleisen minuuden kuvana, rorschach-läiskä seinämaalauksena jne.). Totta kai esikuvat voisi johtaa vielä varhemmaksi, ehkä paremmin vielä Polanskin Inhoon ja totta kai Punaisiin kenkiin, mutta siinä missä Antichrist onnistuu ärsyttämään osaa yleisöstä, niin Black Swanin suoraviivainen ja fyysinen sekoamiskuvaus vetoaa yleisöön jota Trierin ”tekotaiteilu”, symboliikan ylipurso ja provokaatiot ärsytti.

Reverse Shot -sivuston arvostelijan tylytystä:

”If you’ve ever watched Roman Polanski’s Repulsion and thought, “You know what this needs? More exposition!” Black Swan is for you. At times gob-smackingly stupid, Aronofsky’s film is too convinced of its power to be mistaken for a fun folly. […] Relentless and pandering, Aronofsky piles effect upon effect; many critics, it seems, felt the pummeling and mistook it for genuine feeling. Black Swan shares with The Wrestler the calculation of a careerist. It affirms Aronofsky’s place as our new indie emperor, armed with a catalog of moves masquerading as a vision. “She’s not faking it,” Vincent Cassel’s impresario says of a ballerina in the company. Well, someone is.”

http://www.reverseshot.com/article/reverse_shots_11_offenses_2010

Ylermi ”Nainen sekoaa molemmissa oman seksuaalisuutensa takia.”

Kummassakaan elokuvassa ei käy näin. Katso ne uudestaan.