Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Berlinale 2015: Victoria, eli rakkautta ennen pankkiryöstöä

Blogit Kuvien takaa 12.2.2015 11:04
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Jos elokuva koostuu vain yhdestä, melkein 140 minuuttia pitkästä otoksesta, kuulostaahan se kikkailulta. Etenkin, jos elokuva kertoo pankkiryöstöstä, klubbailusta ja vähän rakkaudestakin.

Sebastian Schipperin ohjaama Victoria on kuitenkin erinomainen elokuva ja vasta toissijaisesti tekninen kokeilu.

On aamuyö Berliinissä. Espanjalainen, vähän yli parikymppinen Victoria on ollut yksin juhlimassa myöhään ja tekee lähtöä suoraan työpaikalle: vuoro kahvilassa alkaisi jo parin tunnin kuluttua. Onneksi kahvilassa voi myös nukkua.

Klubin ulkopuolella nuori nainen tapaa neljä nuorta miestä, jotka pyytävät häntä jatkoille. Victoria on siinä iässä, jossa ollaan kuolemattomia, joten hän lähtee, vaikka jätkissä on jotain rikollista. Toisaalta he ovat myös hauskoja ja täynnä elämää.

Yhdellä kuvalla tehty elokuva jatkuu tästä tietenkin reaaliajassa. Pari tuntia myöhemmin joku on kuollut, joku pahassa pulassa ja joku valtavien valintojen edessä.

Victoriassa on hengästyttävää intensiteettiä, joka syntyy läsnäolon tunteesta. Huomasin jossain vaiheessa suorastaan pelkääväni, että kuvassa olisi leikkaus. Se rikkoisi niin vahvan suhteeni näihin ihmisiin. Olin toki etuoikeutetussa asemassa, kun elokuvan alkaessa en tiennyt lainkaan, mitä tuleman pitää.

Victorian voisi pelkistää trilleriksi, koska siinä on genreleffan aineksia, mutta vasta ensimmäisen tunnin jälkeen. Alku on mutkattoman realistista ”oikeiden ihmisten” draamaa, jossa tapahtuu paljon, vaikka ei oikeastaan tapahdu mitään, vain jutellaan, kävellään, juodaan kaljaa ja poltetaan pilveä talon katolla.

Henkilödynamiikkaa on joissain arvosteluissa verrattu Richard Linklaterin Rakkautta ennen -elokuviin. Vertaus on sinänsä osuva, mutta tyylilajien yhdistelmä ainutlaatuisempi kuin pelkistys antaa ymmärtää. Itse ajattelin elokuvan jälkeen Gaspar Noéa ja toisaalta Dardenne -veljeksiä sekä vähän myös tanskalaisia Pusher -elokuvia. Jotkut varmaan muistuttavat tässä vaiheessa Tom Tykweristä, jonka elokuvissa Schipper on näytellyt, mutta Victoria on parempi kuin Tykwerin tuotanto yhteensä.

Parikymmentä elokuvaa on takana, ja Victoria on toistaiseksi paras Berliinin festivaaleilla näkemäni elokuva. On hauskaa, että se sattuu sijoittumaan juuri tämän kaupungin Mitteen, vain kivenheiton päähän festarikeskuksesta. Kuvauspaikkoja on parin kilometrin alueella 22, ja näyttelijöitä ja kuvausryhmää oli yhteensä noin 150 henkeä. Eikä kuvassa tosiaan ole yhtään häivytettyä leikkausta. Schipper kertoi, että elokuva saatiin purkkiin kolmannella yrittämällä.

Jos Victorian tapahtumat purkaa paperille, se ei ole niin sanotusti uskottava. Elokuvana se kuitenkin toimii upeasti. Uskoin, koin, olin läsnä. Schipper rakentaa katsojan ja sankarittaren välille erikoisen kiintymyssuhteen. Pääosia esittävien Laia Costan ja Frederick Laun roolihahmojen ohella Sturla Brandth Grøvlen kamera – eli katsoja – on osa elokuvan kolmiodraamaa.

Tässähän ihan tuntuu, että kaikkea ei ole elokuvissa vielä nähty.