Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Berliinin elokuvajuhlat 2012: afrikkalaisen lapsisotilaan tarina War Witch ja kilpasarjan muut helmet

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.2.2012 15:48

Berliinin festarien pääpalkinto Kultainen karhu annetaan muutaman tunnin kuluttua. Veikkaan sen saajaksi kanadalaisen Kim Nguyenin Kongossa ohjaamaa lapsisotilaskuvausta War Witch.

Naturalistinen, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi surrealistisia sävyjä saava War Witch näytettiin lehdistölle kilpasarjan elokuvista viimeisenä: monet olivat jo pakanneet laukkunsa.

Olin jo näytöksen puolivälissä melko varma, että nyt valkokankaalla on se teos, jolle Mike Leighin johtama jury antaa palkinnon. Monet viime aikojen Berlinale-voittajien palikat ovat kohdallaan: vähän tunnettu tekijä, tärkeä aihe, tulee länsimaiden ulkopuolelta.

Elokuvanakin War Witch on aivan viime vuoden voittajan, Nader ja Simin: Eron veroinen.

Jos vakava-aiheinen, ns. tärkeä leffa pitäisi löytää Euroopasta, unkarilaisen Bence Fliegaufin ohjaama Just the Wind olisi vahvoilla. Tosipohjainen tarina romanimurhista oli hieman liian paksua miserabilismia omaan makuuni. Tämä on niitä elokuvia, jossa vessanpöntön kuuraamista kuvataan kolme minuuttia, ja Fliegauf ei ole tarpeeksi taitava tehdäkseen siitä merkittävästi kiinnostavampaa kuin vessanpöntön kuuraaminen on. Huomasin aprikoivani, että itse tekisin tuon askareen kenties nopeammin.

War Witchin ohella näkemiäni kilpasarjan helmiä ovat ranskalais-sveitsiläinen Sister, dardennemainen kuvaus ilman vanhempien huolenpitoa hiihtokeskuksen ympäristössä varastaen ja valehdellen pärjäävästä pikkupojasta, sekä A Royal Affair, pukudraaman helmasynnit taitavasti välttävä kertomus Tanskan hullusta kuninkaasta, kuningattaresta ja hänen rakastajastaan. Jälkimmäisen näyttelemisen tasosta kertoo jotain se, että Mads Mikkelsenin esittämä, valistuksen ajatuksia hoviin salakuljettava lääkäri/rakastaja melkeinpä jää kuninkaan, ensikertalaisen Mikkel Folsgaardin tulkitseman oudosti sympaattisen sekopään varjoon. Myös kuningatarta esittävä ruotsalainen Alicia Vikander on erinomainen.

Yleisesti kilpasarjaa on pidetty heikkona. Eräs elokuvista, Syvälle salatun mieleen tuova espanjalainen draama Childish Games sai Screen-lehden kriitikkotaulukossa keskiarvokseen yhden tähden.

”Viime vuosi tuntui huonolta, mutta silloin sentään oli Bela Tarr ja Nader ja Simin”, manasi tsekkiläinen kollegani – ennen War Witchin näkemistä, täytyy lisätä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Sä et vaan ollut virittynyt oikealle taajuudelle. Ensimmäisen minuutin aikana sitä tietysti katselee että kylläpä tuo puunaa hitaasti tuota pönttöä, toisen minuutin aikana sitä alkaa katsomaan että tää on varmaan joku metafora kun tätä näytetään näin pitkää ja sitä alkaa miettimään että mitä tuo pönttö symboloi ja mitä se paska siinä kuvaa ja kuka sitä puunaa. Kolmannella minuutilla sitä nousee sitten sellaselle transsendenttisen mietiskelyn ja valaistumisen tasolle jossa sä tajuat että sinä olet se pönttö ja se on sen elokuvantekijän tai kosmoksen tai jumalan käsi joka sua puhdistaa. Et ehkä ens kerralla avautuu.