Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Berliinin elokuvafestivaalien suomalaisista: tästä on kriisi kaukana

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.2.2010 07:24

Minkään elokuvajuhlien aikana ei kansainvälisissä alan bisneslehdissä ole ollut niin montaa suomalaistuotantoihin ja -tekijöihin liittyvää juttua kuin tämän vuoden Berlinalessa.

Jutut liittyvät sunnuntaina päättyneiden festarien alkupäivien European Film Market-oheistapahtumaan, eli elokuvien kansainvälisiin rahoitus- ja kauppakuvioihin. Festivaalien marketeissa tehdään diilejä etukäteen ja etsitään osatuottajia eli ulkomaista rahaa.

Tässä lyhyesti Varietysta, Screenista ja The Hollywood Reporterista (THR) koottuja paloja – siis yksittäisiä asioita, jotka on katsottu kansainvälisen huomion arvoisiksi.

Pihla Viitala kertoi THR:n haastattelussa tekevänsä lähikuukausina elokuvat Briteissä ja Kreikassa, sekä yhden Suomessa. Pahan perheen naispääosan esittävä Viitala oli valittu Berlinalessa uusia eurooppalaiskasvoja esittelevään Shooting Stars-ohjelmaan.

Postia pappi Jaakobille myytiin Yhdysvaltoihin, ja se saa ensi kesänä pienen teatterilevityksen. Ostajafirma Olive Films on tosin niin snadi, etten ollut koskaan aiemmin kuullut siitä.

Natsiscifikomedia Iron Skyn (ainakin) viiden miljoonan euron rahoitus on pitkällä ja kuvaukset alkavat kesällä, Screen ja THR kertoivat. Vähän myöhässä ne tosin ovat jo (viime Cannesissa ja vielä syksyllä tekijät kertoivat kameran käyvän alkuvuodesta 2010), mutta se nyt on tähän maailmanaikaan aivan normaalia.

Samuli Valkaman esikoisohjaus Love and Other Troubles (tuottajana Bronson Club) oli eurooppalaisen yhteisrahoitussysteemi Coproduction Marketin eniten palavereita houkutelleiden nimikkeiden joukossa, kirjoitti Variety.

Aki KaurismäenLe Havresta kirjoitettiin myös (ja kyseltiin myös allekirjoittaneelta, mutta mitäpä enempää siitä tietäisin). Ilta-Sanomissahan hankkeen budjetista yritettiin tehdä jonkinlaista puheenaihetta – älytöntä, totta kai Ranskassa kuvaaminen maksaa, ja toisaalta Kaurismäellä on maailmalla potentiaalisesti monien miljoonien yleisö.

Mannerheimin uudet rahoituskuviot noteerattiin kansainvälisissä ammattilehdissäkin, vaikka leffaan ei luonnollisesti vielä mitenkään merkittävää kiinnostusta ole maailman elokuvamediassa ilmaistu.

Suurin kaikista oli tietenkin Renny HarlininGeorgia, josta näytettiin eri maiden levittäjäehdokkaille vartin pala marketissa (en nähnyt). ”Tämä on elokuva, jonka olen aina halunnut tehdä”, Renny kertoi Screen-lehdessä. Tuotantohan on amerikkalais-georgialainen, eli siinä ei ole suomalaisrahaa.

Varmasti jotain puuttuukin. Mutta jo tällä saldolla on vaikea puhua suomalaisen elokuvan kriisistä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Jostain luin myös että AJ Annila työstäisi jonkinlaista ihmissusi leffaa nimeltä Human. Vaikka aihe on mitä on, niin Annilan nimi saa aina mielenkiinnon kasvamaan. Adriftia ei ilmeisesti ole tulossa kun siitä ei ole mitään kuulunut. Ellei elokuvajournalismin ammattilaisella Kinnusella ole tarkempaa dataa.

Nimimerkki Sammy muistaa projektit paremmin kuin allekirjoittanut. Tässä alkuperäisestä blogitekstistäni unohtuneita aakkosjärjestyksessä:

AJ Annilan Human, Berliinistä ainakin kanadalaisen osatuottajan löytänyt suomalaisen Blind Spot-firman projekti: käänteinen ihmissusitarina, jossa susi muuttuu ihmiseksi, kerrottiin Screenissä.

Petri Kotwican kolmas pitkä elokuva Rottakuningas, tuotantoyhtiönä Making Movies. Screenin mukaan osatuottajana virolaisfirma, ja kuvaukset alkavat toukokuussa etelänaapurissamme.

Aku Louhimiehen fantasiaelokuva Tiikerisydän, tämänkin takana Making Movies. Tähän tehdään Screenin mukaan cgi-erikoistehosteet Belgiassa.

Kuinkahan monta turhaa alaston ja panokohtausta A.Louhimies tällä kertaa mahtaa tunkea rainaansa?

On se mielenkiintoista, miten lehdistössä lietsotaan tuota kotimaisen elokuvan kriisiä kuin itsestäänselvyytenä. Mutta lähes aina se liittyy rahaan ja katsojamääriin.

Rahoitus on epäilemättä kroonisessa kriisissä, mutta se SK:nkin viime vuodesta levittämä juttu katsojien hylkäämästä suomalaiselokuvasta on niin tekaistua kuin olla voi. Katsoin juuri tilastoja: 2010 alussa kahden kuukauden aikana katsojia on jo puolisen miljoonaa. Joten, ei todellakaan pidä tuijottaa orjallisesti almanakkaa ja sitä tammikuun ja joulukuun välistä aikaa, vaan pidempiä jaksoja.

Mikään ei viittaa todelliseen katsojalukukriisiin, jos niitä lukuja nyt haluaa pitää jonain kriteerinä yhtään millekään. Paljon olennaisempaa olisi puhua sisällöstä ja sen mahdollisesta kriisistä. Ja sen syistä, joista tärkeimmäksi itse katson juuri tuon älyttömän katsojien nuoleskelun ja sitä myötä sisällön kuihtumisen – isojen katsojalukujen ja rahan toivossa.

EskoJ: ”Katsoin juuri tilastoja: 2010 alussa kahden kuukauden aikana katsojia on jo puolisen miljoonaa. Joten, ei todellakaan pidä tuijottaa orjallisesti almanakkaa ja sitä tammikuun ja joulukuun välistä aikaa, vaan pidempiä jaksoja.”

Haluaisin olla samaa mieltä, mutta…

Puoli miljoonaa katsojaa tammi-helmikuussa ei kuitenkaan kerro välttämättä mitään siitä, paljonko katsojia kertyy esimerkiksi maalis-heinäkuussa. Seuraava potentiaalisesti ison yleisön kotimainen ensi-ilta näyttäisi olevan vasta 20.8. (Sisko tahtoisin jäädä)

On tosiasia, että viime vuonna ensi-iltaan tulleista kotimaisista elokuvista todella moni jäi katsojatavoitteistaan. Tätä ei voi kieltää. Onko kyseessä jatkuva katsojakato, se nähdään vasta syksyllä.

Syksyn ensi-illoissa (www.ses.fi) on Pohjantähti kakkonen, lastenelokuva Maaginen kristalli ja Dome Karukosken Napapiirin sankarit – mutta onko listalla muuta, joka nousee varmasti yli 100 000 katsojan?

Ei.

Ja miksi katsoa katsojalukuihin?

Koska ne ovat lopulta kuitenkin ainoa peruste, jolla suomalaiselle elokuvalle voidaan myöntää enemmän rahaa. Nykyinen rahoitushan on mitätöntä verrattuna niin Norjan, Ruotsin kuin Tanskankin tukiin. Tv-kanavatkin ovat taatusti avokätisempiä, jos leffat todella kiinnostavat yleisöä. Puhumattakaan yksityisestä rahoituksesta.

”Paljon olennaisempaa olisi puhua sisällöstä ja sen mahdollisesta kriisistä. Ja sen syistä, joista tärkeimmäksi itse katson juuri tuon älyttömän katsojien nuoleskelun ja sitä myötä sisällön kuihtumisen – isojen katsojalukujen ja rahan toivossa.”

Olen pääosin samaa mieltä. Tosin Suomessa elokuva-alalla katsojien tavoittelussa kyse on enemmän siitä, että päästäisiin omilleen, kuin rikastumishaaveissa.

Perinteistä uutisjuttua ei tästä sisältöasiasta voi kirjoittaa, koska sisältöjä ei voi mitata. Sisällöt käsitellään eri tyyppisissä jutuissa. Mutta: jostain syystä sisältöjen käsitteleminen arvosteluissa, kolumneissa tai blogeissa ei herätä huomiota – oli media mikä tahansa. Allekirjoittanut on käsitellyt suomalaisen elokuvan sisältöjä aika usein, eri medioissa.

Katsojaluvut taas ovat konkreettisia numeroita, ja kun ne nostetaan esille, alkaa heti ainakin jonkintasoinen keskustelu: on jotain minkä syistä inttää puolesta ja vastaan.

Itse en ole kotimaisten katsojaluvuista kirjoittanut sitten marraskuun, enkä ole käyttänyt tilanteesta sanaa kriisi (ennen kuin tässä ylhäällä, kun nimenomaan kiellän kriisin), mutta näköjään aiheeseen on pakko palata tuon tuostakin: ihmiset jotka sanovat, ettei niistä pitäisi keskustella niin paljon, aloittavat yhä uudelleen keskusteluja aiheesta.

Katsojaosuus putosi 40 prosenttia vuodessa. kyllä se on kriisi, katsoi mistä vinkkelistä vaan.

Se että tänä keväänä on tullut 500 000 katsojaa ei paina mitään.

Tarkastellaanpa nuo loppuvuoden ensi-illat ja arvioidaan yleisöpotentiaalia.

5.3.2010
Kohtaamisia
tv-elokuva? 10 000 – 30 000

12.3.2010
Freetime Machos
dokkari. 1500

19.3.2010
Stadilaista tangoa etsimässä
dokkari. 1500

26.3.2010
Miesten vuoro
dokkari. 3000

11.6.2010
Vähän kunnioitusta
vammaisia. 10 000 – 20 000

20.8.2010
Sisko tahtoisin jäädä
solar-tuotanto. 120 000-150 000

10.9.2010
Prinsessa
mielisairaalaelokuva. 5 000 – 20 000, jos erinomainen 30 000

24.9.2010
Täällä Pohjantähden alla II
vähemmän kuin osa I; 100 000 – 120 000

15.10.2010
Napapiirin sankarit
Dome Karukoski-elokuva; 100 000- 200 000

29.10.2010
Harjunpää ja pahan pappi
vakava dekkarielokuva, jolle ei perinnettä suomessa. 60 000 – 100 000

5.11.2010
Maaginen kristalli
animaatioelokuva; 200 000 – 250 000

3.12.2010
Rare Exports
scifiä; 30 000-60 000 riippuen siitä, onnistuuko.

Listalta puuttui dokumenttejä, joilla ei ole merkitystä, sekä Ilta on vielä nuori, joka vaikuttaa otolliselta Levottomat-sukupolven viihteeltä; 100 000 – 200 000.

Jos kaikki menisivät erinomaisesti, yhteensä noin 1 100 000.

Tähän mennessä: 500 000 katsojaa.

Eli: 1 600 000.

Mutta tuo oli paras mahdollinen tilanne.

Yhtä hyvin voi olla että noista tulee 700 000.

Silloin katsojaosuus olisi suunnilleen sama kuin 2009.

KK on oikeassa sanoessaan: ”Ja miksi katsoa katsojalukuihin? Koska ne ovat lopulta kuitenkin ainoa peruste, jolla suomalaiselle elokuvalle voidaan myöntää enemmän rahaa.”

Ja ne tuottavat myös lipputuloina enemmän rahaa. Tulos: ammattimaisempaa henkilökuntaa, parempaa kalustoa, enemmän aikaa… Näinhän se menee, ikävä kyllä. Mutta toinen ongelma on se, että pohjantähtien, suomikomedioiden ja ryssäsotaleffojen katsojamäärien alla elokuva ei kehity miksikään. Kyse on vähän samasta, kun musiikin tulevaisuus rakennettaisiin katrihelenoiden ja tapanikansojen varaan. Minusta on hienoa, että Suomesta alkaa tulla elokuvia kuin Sauna, Rare Exports, Jadesoturi, Niko lentäjänpoika, Star Wreck. Suomalaisella elokuvalla on ollut vain yhdet kasvot niin kuin iskelmälläkin. Missä ovat olleet thrillerit, actionit, horrorit, fantasiat, scifit? Eihän Saunakaan saanut kuin parikymmentätuhatta katsojaa. Mutta eihän suomalainen metallimusakaan myynyt heti, vasta -90 luvun lopussa. Toivottavasti näin käy myös elokuvan puolella ja nyt esiin nousevat suuntaukset/tekijät muuttavat suomielokuvan lopullisesti.

Näitä luetaan juuri nyt