Baywatch-elokuvasta tulee itseirvailua
Kukaan ei varmaan ylläty siitä, että tuleva Baywatch-elokuva kirjoitetaan komediaksi – olihan sarjakin sangen koominen.
Tosin tahattomasti. Tai jos sarjan tekijöillä oli kieli poskessa, sitä ei ainakaan suoraan paljastettu.
Baywatch on arvioitu kaikkien aikojen suosituimmaksi televisiosarjaksi. Sen jaksojen on väitetty saaneen jopa yli 1,1 miljardia katsojaa.
Silikonilla varustetut naikkoset ja runsasrintakarvainen David Hasselhoff juoksemassa hengenpelastajina ovat sitä kuvakieltä, joka parhaiten ylittää kulttuurirajat. Luonnollisesti. (Oli tarkoitus laittaa tähän yksi Baywatchiin liittymätön Hoff-videolinkki, mutta miten voin valita, kun kovia on niin monia, kuten poikkeuksellisen surkeaa painajaisunta muistuttava saksalainen Looking for Freedom ja samassa maassa tehty Hooked on a Feeling -musavideo.)
Siitä ei ole tietoa, millaiset roolit Hasselhoff ja Pamela Anderson leffasta saavat, jos saavat.
Elokuvaversion kirjoittaa ja ohjaa Jeremy Garelick, kertoo Variety. Garelick on viimeksi puunannut mainion Kauhean kankkusen käsikirjoitusta. Sikailukomedioiden lajissa Kankkunen oli oikein onnistunut, joten toivottavasti Garelick pärjää hiekkarannalla yhtä hyvin kuin Las Vegasissa.