Baader-Meinhof-elokuva on Saksan syksyn puheenaihe
Terveisiä Berliinistä. Punaisesta armeijakunnasta eli RAF:sta kertova Der Baader Meinhof Komplex sai juuri ensi-iltansa Münchenissa, ja ensi viikolla se tulee levitykseen koko Saksassa.
Terroristidraama on osa viime vuosien suurten saksalaiselokuvien jatkumoa, maan kipeän lähihistorian selvittelyä uusista näkökulmista.
Goodbye Lenin (2003) aloitti ostalgian eli Itä-Saksa-nostalgian aallon – tai ainakin sellaisesta puhuttiin.
Loppuaan kohti inisten kulkevaa Hitleriä inhimillistettiin Perikadossa (2004).
Loistelias Muiden elämä (2006) oli koskettava tarina ihmiskohtaloista Itä-Saksan valvontayhteiskunnan pimeydessä, nauhurien molemmilla puolilla.
Tilinteko jatkuu nyt 1970-luvun Länsi-Saksassa. Uli Edelin ohjaaman eokuvan käsikirjoitus perustuu Der Spiegelin entisen päätoimittajan Stefan Austin kirjaan. Aust on RAF-historian kiistelty mutta kovaääninen asiantuntija.
Aiheeseen ei ole suuremman budjetin elokuvissa aiemmin uskallettu koskea. Tämä traileri on aivan liian pitkä mutta näyttää, kuinka toiminnallisesti ja näyttävästi Punaisen armeijakunnan toimiin nyt paneudutaan.
Der Baader Meinhof Komplex nostatti kohua jo ensimmäisten lehdistönäytösten aikaan, sillä toimittajia vaadittiin uhkasakon voimalla olemaan vaiti elokuvasta tiettyyn päivään asti. Näytökseen päästäkseen piti allekirjoittaa sopimus, jonka rikkomisesta toimittajan olisi pitänyt pulittaa peräti 100000 euron korvaus. Sellainen on ennenkuulumatonta, ei pelkästään Saksassa vaan koko maailmassa.
Luonnollisesti siitä lähtivät liikkeelle huhut, että elokuvan on pakko olla huono – eihän tuollaiseen kirjoituskieltoon voisi olla muuta syytä.
Epäilyt kuitenkin hälvenivät, kun Der Baader Meinhof Komplex valittiin edustamaan Saksaa parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaiden esivalinnassa.
Ohjaaja Edel pamautti viime viikonloppuna Focus-lehden haastattelussa uutispommin: hän sanoi tietävänsä, kuka surmasi RAF:n kidnappaaman Hanns-Martin Schleyerin 31 vuotta sitten. Murhaajan identiteetti on ollut arvoitus, vaikka Schleyerin sieppauksesta ja murhaan osallisuudesta on tuomioita annettukin. Julkisuustemppu? Tietenkin: Edel ei paljastanut nimeä.
Näin elokuvan erikoisnäytöksessä Potsdamer Platzilla ja tapasin sen tekijöitä. Kaksi- ja puolituntinen järkäle kuvittaa vuosien 1967-1977 tapahtumia mielenosoituksista ja Benno Ohnesorgin kuolemasta RAF:n keulahahmojen itsemurhiin (vai murhiin?) Stammheimin vankilan erikoisosastolla. Asiaa on valtavasti, omaa näkökulmaa ei oikein ehditä rakentaa, eikä taustoihin ja psykologiaan kummemmin keskitytä.
Näistä syistä elokuva on saanut Saksassa paljon kritiikkiä – nyt kun niitä arvioita saa julkaista ilman rangaistusta. Ja tahti vain kiihtyy, mitä pitemmälle edetään: loppupuolella mennään niin kovaa, maasta ja terroristijoukosta toiseen, että hitaammat putoavat auttamatta kärryiltä.
Mutta jos RAF:n historian käännekohdat eivät ole ennestään hyvin muistissa, Der Baader Meinhof Komplex on vetävä elokuva jo siksi, että tositarina on niin mutkikas, hurja ja hämmästyttävä.
Menestys Saksassa on sataprosenttisen varma, sen takaavat sukupolvensa kuumimpien (ja kieltämättä taidokkaiden) näyttelijöiden valinnat keskeisiin rooleihin: Martina Gedeck on Ulrike Meinhof ja Moritz Bleibtreu on Andreas Baader. Viimeksi Control-elokuvassa nähty Alexandra Maria Lara esittää Petra Schelmia, ja Perikadossa Hitleriä näytellyt Bruno Ganz on nyt maltillisen poliisijohtaja Horst Heroldin roolissa.
Nämä terroristit näyttävät hyviltä ja käyttävät erittäin tyylikkäitä vaatteita.
Ja niinhän sen pitääkin olla, jos halutaan pysyä kiinni todellisuudessa. RAF:n jäsenet ajoivat Porscheja ja olivat maailman parhaiten pukeutuvia terroristeja.