Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Avengers 3 kuvataan kokonaan IMAX-kameroilla – Suomessa ei ole yhtään IMAX-teatteria

Blogit Kuvien takaa 8.5.2015 11:35
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

The Avengers oli maailmanlaajuisesti vuoden 2012 katsotuin elokuva, ja Avengers: Age of Ultron menestyy paraikaa elokuvateattereissa yhtä hyvin – esimerkiksi Suomessa edeltäjäänsä paremminkin.

Eilen kerrottiin, että kolmas ja neljäs Avengers -elokuva kuvataan kokonaan IMAX-kameroilla.

IMAX on elokuvan esittämisen standardi, johon vaaditaan erityinen kuvakoko ja erityinen elokuvateatteri. IMAX-teatterissa kuva peittää suuren osan näkökentästä ja silmiä pitää liikuttaa. Elämyksessä haetaan vahvaa tilaimmersiota ja jos kyseessä on vielä stereoskooppinen 3D-kuva, katsoja ikään kuin on sisällä kuvassa. Ainakin se on pyrkimys, itse en ihan niin vahvasti ole vaikutelmaa kokenut.

Suuri esitystavan mullistus tai ei, IMAX vetää puoleensa.

Maailmalla on yhteensä jo tuhatkunta elokuvia esittävää IMAX-teatteria ja niiden lisäksi audiotoriomaisia saleja, joissa näytetään vain esimerkiksi dokumentteja.

Suomessa ei ole ainuttakaan elokuvien IMAX-teatteria. Ei muuten vielä Ruotsissa tai Tanskassakaan.

Eikä meille ihan heti ole tulossakaan. IMAX-teatteri on kallis rakentaa ja investoinnin lisäksi se vaatii omanlaisensa, ison tilan. Standardia ei voi kovin helposti sovittaa esimerkiksi olemassaolevaan elokuvasaliin menettämättä merkittävää osaa penkkimäärästä. On siis vaikea keksiä sopivaa paikkaa kyllin keskeiseltä paikalta Helsingistä, ellei kyseessä olisi joku kantakaupungin laidoille suunnitteilla olevista ostoskeskuksista.

Hieman yllättäen Tallinnaan avattiin IMAX-teatteri viime vuoden lopulla. Pohjoismaiden ensimmäinen IMAX avataan Tukholmaan syksyllä.

Avengersit vievät Hollywoodin innostuksen uudelle tasolle. Aiemmin isoihin hittielokuviin on kuvattu erityisiä jaksoja tällä järjestelmällä, ja kun elokuvaa katsoi IMAX-teatterissa, kuvapinta laajeni näitä jaksoja varten koko valkokankaan täyttämään. Nyt tehdään ensi kertaa pitkää näytelmäelokuvaa kokonaan IMAX-laitteistolla.

Tarkoitus on tietenkin tehdä enemmän rahaa. Nopeimmin kasvavat IMAX-markkinat ovat Kiinassa. Avengers: Age of Ultronin menestys Yhdysvalloissa oli myös hitusen pettymys, sillä siellä tämäntyyppisen yksittäisen elokuvan bisnes ei enää tunnu kasvavan. Jos yleisöä ei löydy enempää, yleisölle pitää tarjota vähän enemmän ja veloittaa siltä lippuluukulla selkeästi enemmän.

Siihen IMAX sopii täydellisesti, kun stereoskooppisen 3D-elokuvan vetovoima on kääntynyt selvään laskuun.