Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Arvio: Michael Jackson –konserttihahmotelma This Is It on yllättävä pienoismuotokuva

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 28.10.2009 17:11

This Is It on parempi teos kuin uskalsin odottaa. Se on tiivistelmä show’sta, jota ei koskaan esitetty, sekä ikkuna Michael Jacksonin kulissien taa – edes pieniksi hetkiksi.

Elokuva alkaa Jacksonin taustatanssijoiksi hakevien miesten ja naisten lyhyillä haastatteluilla. Ne on tehty lähes vuosi sitten, kun Popin kuninkaan jättiprojekti viidestäkymmenestä konsertista Lontoon O2-areenalla oli vasta alkutekijöissään. Monet tanssijoista tunnustautuvat faneiksi ja osa puhuu pehmoisia, mutta jakso on enemmän herkkä kuin hehkuttava.

Sellainen on Kenny Ortegan ohjaaman elokuvan tyyli. This Is It ei ole kiiltokuva, vaikka sen kuvaamassa, tiukasti suljetussa maailmassa – Jacksonin konserttivalmisteluissa – on paljon muovia. Se ei ole sokerikuorrutettua palvontaa, sillä Ortega näyttää myös narisevan diivan, joka ei tunnu osaavan päättää mitä haluaa. Se ei ole erityisen syvällinen, mutta on inhimillisesti kiinnostavampi kuin musiikkiesityksiin keskittyvältä melkein-konserttitaltioinnilta on lupa toivoa.

Lyhyesti sanottuna This Is Itissä on enemmän sydämen sykettä kuin kassakoneen kilinää, vaikka näin pian Jacksonin kuoleman jälkeen valmistuneelta elokuvalta voisi odottaa toisin. Ortega tunsi Jacksonin melko hyvin, sillä hän oli myös konserttihankkeen ohjaaja ja pääkoreografi, siis läsnä (vaan ei kameran edessä) kaikissa elokuvan lavaesiintymisjaksoissa.

Harjoitukset alkavat Wanna Be Startin’ Something -biisillä. Jacksonia ympäröi joukko tanssijoita. Harjoituksia on kuvattu eri päivinä, joten välillä sekä Jacksonin että tanssijoiden vaatteet vaihtuvat kuvakulmasta toiseen leikattaessa. Kuvanlaatukin on hetkittäin rakeista, lähes epäselvää. Materiaalia ei tallennettu ajatellen, että sitä joskus levitettäisiin elokuvateattereissa, vaan Jacksonille itselleen ja epäilemättä myös konserttien mahdollisten dvd-julkaisujen tilkkeeksi.

Taustalla vilahtelee tekniikan väkeä, roudarin näköisiä välinpitämättömiä partasuita ja – valaistuksen antaessa myöten – lavan ympäriltä paljastuu tyhjyydessään melkein runollisen aavemainen kymmenien tuhansien katsojien esiintymisareena.

Näin elokuva etenee, biisistä toiseen. Seuraavina kuullaan They Don’t Care About Us, Human Nature, Smooth Criminal ja niin edelleen. Kaikkihan ne ovat mielettömän hienoja.

This Is It ei ole vain konserttielokuva ilman yleisöä. Siitä on riisuttu myös rekvisiitta ja taustatilpehööri, jopa erikoiset esiintymisasut – asiat, jotka tekevät ison pop-tähden konsertista spektaakkelin, jonka pääsylipuista voidaan pyytää satoja euroja. Näissä kuvissa Jacksonilla on päällään vain omia vaatteitaan ja tanssijat ovat pukeutuneet verkkareihin – varsinaiset kostyymit olivat vasta tekeillä.

Esitysten lomassa on lyhyitä jaksoja Jacksonin ja hänen työtoveriensa, tai pitäisikö sanoa alaistensa keskusteluista. Ne ovat aika lyhyitä, mutta joukossa on muutamia hämmästyttäviä hetkiä.

Jackson on ylipäällikkö, joskus kuin despootti, jonka vaatimuksista ja ohjeista on mahdoton ottaa tolkkua ja jota pitää mielistellä kuin uhmaikäistä tai umpimielistä lasta. Jopa Ortega lähestyy häntä (ilman sarkasmia?) arvoltaan ylempää henkilöä varten tarkoitetulla puhuttelusanalla sir.

Kun bändin johtaja kuvailee erään biisin sovitusta ja arvioi, että siinä pitäisi olla enemmän ”munaa”, Jackson näyttää hätkähtävän. Seksuaalinen sana taitaa olla hänelle liikaa.

Monet muutkin detaljit ovat puhuttelevia ja paljastavia.

Jackson näyttää suosivan pukeutumisessaan eläin- tai piirroshahmokuvioisia t-paitoja tai verkkareita: hänen vaatteissaan seikkailee bulldogeja ja Kippari Kalle.

Hänellä on aurinkolasit käytännöllisesti katsoen koko ajan. Sisätiloissa, melko pimeässä hallissakin.

Jackson on lähikuvissa hauraan oloinen ja laiha, mutta ei hänestä voi havaita merkkejä, jotka viittaisivat hengenvaaralliseen huonokuntoisuuteen. Omituisen näköinenhän hän oli jo parinkymmenen vuoden ajan, liikaa leikattu nenä epäluonnollinen, ihonväristä puhumattakaan.

On vaikea sanoa, paljonko materiaalia Ortegalla ja kumppaneilla on ollut, kun he ovat ryhtyneet elokuvantekoon. Jotkin väliin leikatut vilaukset soittajista ja taustalaulajista haiskahtavat jälkikäteen kuvatuilta, mutta voin olla väärässäkin. Ehkä kuviin on lisätty valoja ja värejä ja heijastuksia – se on digitekniikan aikana helppoa – ja ehkä jotain on siistitty. Väliäkö tuolla. En jaksaisi uskoa huhuihin, että välillä suttuisemmissa kuvissa heiluu imitaattori.

Tietysti Jackson oli myös todella korni. Earth Songin aikana nähdään kuvakooste aidoista ja digitaalisesti parannelluista eläimistä, kuten villihevosista ja hyppäävästä valaasta ja haastattelupätkässä Jackson toteaa, että ”rakastaa ja kunnioittaa” puita.

Vielä hassumpia ovat Smooth Criminalin taustavideokuvitukseksi tarkoitetut pätkät, joissa Jackson seikkailee Humprey Bogartin kanssa. Syvästä unesta ja Vainotusta lainattuihin otteisiin on lisätty paitsi Jackson, myös Matrix-tyyppisiä ajanpysäytystehosteita ja vaikutelma on todella camp. Mutta niin sen kuuluu ollakin, sellainen oli maailma Michael Jacksonin mukaan.

Tuon kaiken huomioiden This Is It on yllättävän hillitty kokonaisuus. Elokuva ei taivastele, eikä siinä mainita Jacksonin kuolleen. Siksi mukana ei ole montaasia hänen uransa vaiheista, vaikka Jackson 5-tribuuttipotpurrin aikana kuvituksena nähdään nuori MJ aikalaiskuvissa lavalla – materiaalia, jonka piti kuulua konserttiin, taustavideoksi.

Elokuvan nähtyäni ymmärrän hyvin, miksi tarkoitus on ainakin ollut, että This Is It pyörisi vain kaksi viikkoa. Se on ennen kaikkea faneille tehty, ja rakenteeltaan enemmän konserttia kuin dokumenttia muistuttava.

Todennäköisesti elokuvan tulevaisuudessa tällaisia sekamuotoja tullaan näkemään leffateattereissa yhä enemmän. Digikamerat halpenevat, eikä leffateatteriin kelpaavan kuvanlaadun saavuttamiseksi tarvitse sijoittaa isoja rahoja – tällainen puolivahingossa syntynyt elokuva olisi ollut aiemmin mahdottomuus. Elämys on valkokankaalla kuitenkin myös paljon suurempi kuin televisiossa. This Is It on jo nyt ennakkomyyntien perusteella menestys (todennäköisesti tuottoisakin, vaikka Sony maksoi siitä peräti 60 miljoonaa dollaria), ja sitä paitsi ihan ansiokas teos.

Mutta onko This Is It dokumentti, konserttitaltiointi vai mikä? Sitä on vaikea määrittää. Ainakin se on uuden ajan airut.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Mutta onko This Is It dokumentti, konserttitaltiointi vai mikä?”

Olisiko se muistokirjoitus?

Ei ole muistokirjoitus – eihän tässä edes myönnetä Jacksonin kuolleen.

Jos Jackson ei olisi ollut niin iso mysteeri, tai jos hänen viimeisimmästä kiertueestaan olisi vähemmän kuin 12 vuotta, ei tälle elokuvalle/dokumentille/taltioinnille välttämättä olisi kunnon perusteluja.

Näitä luetaan juuri nyt