Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Arvio: Max Payne-elokuva ei tuo Suomelle kunniaa

Blogit Kuvien takaa 15.10.2008 10:00
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Olen parikin kertaa verrannut peleihin perustuvien, kehnojen elokuvien katselukokemusta siihen, että joutuisi katsomaan pari tuntia sivusta ja paikoilleen kahlittuna, kun joku toinen pelaa.

Tuo ei riitä kuvailemaan Max Payne -elokuvaa, joka saa Suomen ensi-iltansa perjantaina. Se on kuin katsoisi 100 minuutin ajan, kuinka joku toistaitoinen tunari sähläisi harvinaisen tahmean pelin parissa pääsemättä juuri lainkaan eteenpäin.Max Payne

Kyllä, suomalaisen Remedy -firman menestyspeliin perustuva Max Payne on ammuskelupeliin pohjautuvaksi elokuvaksikin heikko suoritus.

Olen usein miettinyt, mitä tällaisten elokuvien tekijät ajattelevat. Jo alkuvaiheessa on ollut selvää, että elokuvasta tulee onneton lörähdys, joka ei voi miellyttää edes arvostelukyvyttömimpiä teini-ikäisiä toimintaleffafaneja. Studiolla on päätetty painottaa budjettia enemmän markkinointiin kuin elokuvan tekoon. Niinpä edes räiskintäjaksoissa ei ole mitään omaperäistä tai säväyttävää.

Ensikertalaisen Beau Thornen käsikirjoitus on pelissä esiintyviä nimiä tasaiseen tahtiin tiputteleva lista kohtauksia, joista ei muodostu jäntevää jatkumoa. Se on enemmänkin hyökkäys useimpia dramaturgian sääntöjä vastaan, yritys kertoa tarinaa, jossa ei ole tarinaa.

Ei ihme, että näyttelijät kävelevät rooliensa läpi lamaantuneen näköisinä. Ensimmäisen tunnin ajan sankaripoliisi Max Payne lähinnä siirtyy huoneesta ja rakennuksesta toiseen, suunnilleen siinä järjestyksessä kuin pelissäkin, keräten eräänlaisia johtolankoja.

Näin pohjustetaan elokuvan ainoaa juonielementtiä: Maxin perhe on tapettu, ja hänen täytyy kostaa, mutta kenelle – kuka saa viimeisen luodin päähänsä?

Mark Wahlbergin
Suuri Tuska

Peliä pelanneet pääsevät déjà vu -fiiliksiin, mutta en tiedä, onko sekään hyvä asia. Pelistä lainattuja tapahtumapaikkojen ja henkilöiden nimiä oikein korostetaan. Luulevatko tekijät, että se riittää pelaajien tyydyttämiseen?

Kaikki on karikatyyria henkilöiden nimistä lähtien – Payne lausutaan pain, tuska. On ihan ok, että pelissä seikkailee henkilö nimeltä Suuri Tuska. Siihen ei tarvitse kummemmin kiinnittää huomiota. Mutta elokuvassa se on kamalan tökeröä – etenkin kun elokuva yrittää kaikin voimin kieltää tällaisten seikkojen nolouden.

Suurta Tuskaa ruumiillistava Mark Wahlberg on selvinnyt ilmeisen ahdistavista kuvauksista kahden ilmeen repertuaarilla: alkupuolella hänen suunsa on välillä auki, myöhemmin kiinni.Max Payne
Pääasia elokuvassa on toiminta, eli ampuminen. Siihen päästään kunnolla vasta viimeisellä kolmanneksella, mikä on kohderyhmän sikamaista halveksumista.

Mukana on pelin elementtejä, kuten ajan hidastumista silloin kun luodit lentävät. Nämä tehosteet olisivat näyttäneet hyviltä korkeintaan aikanaan Matrixin rinnalla. Siitä on yhdeksän ja puoli vuotta.

Elokuvan on ohjannut John Moore, jonka edellinen tekele oli Ennustus-kauhuelokuvan uusintaversio. Se oli melkein yhtä innoton kuin Max Payne – melkein.

Miljoonien teinien
kusetusta

Tietokone- ja konsolipeleistä tehdyt elokuvat ovat oma, outo lajinsa. Suurin osa niistä on tehty ainoastaan siksi, että tunnetulla brändinimellä on helppo kusettaa muutamia miljoonia teinejä ostamaan leffalippu tai dvd. Max Payne vahvistaa kurjaa sääntöä.

En osaa kuvitella, miten kukaan voisi pitää tällaisesta pystyynkuolleesta elokuvasta. Joten Suomi-yhteys siellä jossain taustalla kannattaa suosiolla unohtaa Max Paynen elokuvaversion osalta: tässä elokuvassa ei ole mitään, ei yhtään mitään, jonka suomalaisuudesta voisi olla ylpeä. Eipä Suomi näykään kuvissa edes sellaisina pieninä vitseinä kuin pelissä.

Ja jos pelielokuvista kiinnostuneet vielä kaipaavat vertailukohteita, niin Max Payne häviää jopa vuosi sitten valkokankailla nähdylle räiskinnälle Hitman. Elokuvilla on paljon yhteistä lähtien siitä, että uusi Bond-tyttö Olga Kurylenko esittää molemmissa venäläistä, sankarille itseään tarjoavaa prostituoitua. Sankari muuten sanoo molemmissa elokuvissa ei.

Pelielokuvien muovisella kentällä Max Payne on lähimpänä saksalaisen Uwe Bollin tuottamien ja ohjaamien räpellysten tasoa. Valinnan tekeminen näiden välillä on kuin päättäisi, haluaako ruton vai tuberkuloosin, mutta pakkotilanteessa sanoisin kyllä Bollille. Näkemissäni Boll-elokuvissa on sentään enemmän tapahtumia ja edes tahatonta huumoria.

(Kuvat Michael Gibson / Twentieth Century Fox Corporation)

Max Payne -elokuvan kotisivut

Kaikki Kuvien takaa -blogin merkinnät löydät täältä