Arto Halosen Prinsessan amerikkalaisversio ja supertähdet

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Viime viikon erikoisin kotimaiseen elokuvaan liittyvä uutinen pamahti ilmoille jo maanantaina. Prinsessan uusintaversion oikeudet oli American Film Market -kauppatapahtumassa diilattu jenkkeihin.

Ensinnäkin onnittelut, enpä olisi uskonut.

Selvää on ainakin se, ettei elokuvassa, mikäli se tullaan tekemään, ole mitään Suomeen viittaavaa. Jenkkejä ei kiinnosta ”Kellokosken prinsessana” tunnetun Anna Lappalaisen stoori tosielämästä, vaan idea karkailevan mielenterveyspotilaan kuvitellusta satumaailmasta. Fair enough.

Eikä elokuvan tekemisestä kerrota oikeudet ostaneen W2:n nettisivuilla mitään tarkempaa. Asian perustiedot kuitenkin uutisoitiin alan tärkeimmissä bisnesmedioissa samoin sanakääntein, eli firman tiedote on mennyt läpi.

Aikamoisiin johtopäätöksiin uutisesta kuitenkin Suomessa päästiin – sellaisiin, että  mahtailevuus tuntui jo lakonisen absurdilta. Esimerkiksi Ilta-Sanomissa oli keskiviikkona pieni sivunkulma-uutinen, jonka otsikko oli nöyrästi ”Supertähti Prinsessan Hollywood-versioon”. On niin jokapäiväistä, eiks vaan.

Oikeudet ostanut W2 on pieni ja nuori pulju, jonka takana on ihan päteviksi arvioituja konkareita. Kyseessä ei kuitenkaan ole Hollywood-studioiden kanssa yhteistyötä tekevä tunnettu tuotantotalo, vaan kakkosketjun firma, jonka aiempia saavutuksia ovat muutamien snadien leffojen Pohjois-Amerikan levityskuviot, sellaisten, joita ei Suomessa ole valkokankaalla nähty.

Mutta se supertähti?

On W2:n idea, että tähän niinku saataisiin supertähti pääosaan. Tapahtuuko se, no, tuleeko Lähi-Itään rauha? Kaikkihan me sitä toivomme.

”Nimet ovat olemassa ja järjestyksessä”, kertoi Prinsessan ohjaaja Arto Halonen IS:lle. Siis on lista nimiä, joita lähestytään. Hyvä alku!

Eikä heitä varmaan voi lähestyä ihan niillä eväin, että olis suomalaisen leffan remake, kai lähdet messiin. Täytyy kiinnittää ainakin tunnustettu käsikirjoittaja, ehkä laatia se kässärikin, ja siitä(kään) ei ole vielä mainittu missään mitään tarkempaa.

Minusta olisi vilpittömästi erittäin mukavaa nähdä tämä amerikkalainen remake, supertähdellä tai ilman, mutta en nyt ihan vielä pidätä hengitystäni.