Arkiston elokuvat muuttavat pois Orionista – mitä tulee tilalle?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos kaikki menee kuten on nyt hiljaisuudessa sovittu, paperit allekirjoitetaan aivan lähiviikkoina. Ennen Elokuva-arkistona tunnetun Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esitystoiminnan päätetään siirtyvän keskustakirjasto Oodiin.

Päätös tehdään tiettävästi Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa 8.5.

Mikään yllätys ei asia ole. Se, että KAVI jättää Orionin, on ollut vahvistamaton erittäin varma tieto jo kauan. Ensimmäisiä kertoja asiasta uutisoitiin todennäköisenä jo vuonna 2014.

Keskeisinä perusteluina Oodiin siirtymiselle ovat olleet keskeisempi sijainti, esteettömyys ja teknologinen kehitys sekä Orionin konehuoneen väitetty liian pieni koko. Sen toki ymmärtää, että lapsiryhmiä on hieman helpompi viedä Oodiin kuin Orioniin.

KAVIn väki kommentoi asiaa Orionin Facebook-sivuilla perjantaina näin: ”Meitä kaikkia askarruttanut kysymys KAVIn esitystoiminnan siirtymisestä uuteen Keskustakirjastoon on piakkoin saamassa lopullisen vastauksensa. Valtion Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin käymät neuvottelut ovat edistyneet, vaikkei virallisia sopimuksia ole vielä allekirjoitettu. KAVIn tavoitteena on edelleen, että jo ensi vuonna elokuva-arkiston elokuvia esitetään Oodin uudessa, tekniikaltaan huippulaatuisessa elokuvateatterissa.”

Olen pyrkinyt selvittämään tapahtumien kulkua ja sitä, miksi päätökset venyvät – Oodin harjannostajaisethan ovat jo ensi kuussa ja KAVIlle tarkoitettu elokuvasali on rakennettu, joskaan ei kai vielä täysin kalustettu.

Se oli tiedossa kai alusta asti, että Oodiin tulevan elokuvasalin vuokra on KAVIlle moninkertainen Orioniin verrattuna. (Kuusinkertainen, väitetään.) Jostain syystä vasta nyt on neuvoteltu siitäkin, kuka maksaa vartiointikulut, sillä elokuvanäytökset jatkuvat Oodin tiloissa iltaisin pidempään kuin kirjasto on auki. Kirjasto haluaisi veloittaa ne KAVIlta.

Sotkuja tai ei, Orion jää tyhjilleen näillä näkymin alkuvuodesta 2019.

Orionin vakiokävijät eivät ole huomanneet, että teatterissa olisi ollut ongelmia tai sen tekniikka olisi riittämätöntä. Oodissa nähdään, täyttyykö isompikin sali iltaisin ja syntyykö laatikkoarkkitehtuuria edustavaan nykyaikaiseen saliin tunnelmaa.

Perjantain Facebook-päivityksen kommenteissa ja tykkäysemojeissa sävy oli selvä: asiakkaat reagoivat Oodiin siirtymiseen eli Orionin tyhjenemiseen pääasiassa negatiivisesti tai erittäin negatiivisesti.

KAVIn johtaja Matti Lukkarilaa ei saa kommentoimaan asiaa. Hän on siirtänyt Oodista ja Orionista toimittajille puhumisen alaisilleen vuodesta 2014 alkaen. Koko Orion-Oodi -kuviota on ympäröinyt mystisyys, koska keskeneräisistä asioista ei puhuta – KAVIn viestinnästä viestittiin tällä viikolla vain juuri tämä, kun kyselin Oodi-aikataulua. Lukkarila on kuitenkin pyrkinyt antamaan Orionista kelvottoman kuvan esimerkiksi väittämällä julkisuudessa, että sen valkokangas olisi omiaan lähinnä mykkäelokuvien esittämiselle.

Eikä tietenkään puhuta siitä, että kävijöiden rakastaman, vuodesta 1984 alkaen Elokuva-arkiston paikkana tunnetun art deco -palatsi Orionin kohtalo jää auki eikä näytä hirveän valoisalta.

Onko KAVIn poismuuton ajankohta tiedossa Orionin kiinteistön omistavalla taloyhtiöllä? Isännöitsijä Peter Estlander vastasi kysymykseeni lyhyesti: ei.

Sitä, löytyykö Orioniin uusi markkinatalouden ehdoilla pärjäävä elokuvateatteritoimija, ei tiedä kukaan. Yhden salin teatterin pyörittäminen on suhteessa erittäin kallista.

Yhden salin teatteri, jolle ei saa lisätuloja anniskelusta (ja jolla ei ole julkisrahoitteista toimijaa ja sen arkistoa), ei liene oikein millään kaavalla yrittäjiä houkutteleva bisnes.