Argo: näin näkemys elokuvasta kääntyy Oscar-hurmoksen myötä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näin Argon Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla yleisön keskellä, ja kuten muutkin katsojat Bio Rexissä (keskimäärin, tunnelman perusteella), pidin siitä aika lailla. Se on hyvää viihdettä ja monet jaksot tempaavat todella mukaansa. Ben Affleckista on tullut etevä Hollywood-tyylin ohjaaja. Mutta että parhaan elokuvan Oscar-voittaja? Sallinette että nauran.

Paitsi ettei kovin vuolaasti naurata.

Kyllä harmitti, että maailman arvostetuin elokuva-alan palkinto meni taas Hollywoodin omakehuelokuvalle, samaan tapaan kuin viime vuonna The Artistille. Argossahan CIA ja Hollywood-tuottajat yhdessä pelastavat amerikkalaiset panttivangit (siinä missä The Artist oli hassu ja satuhenkinen kunnianosoitus mykkäelokuville ja sille Hollywoodin kultareunat saaneelle muka viattomalle kaudelle, jona lieveilmiöt ja sikailu vielä pysyivät rahvaalta näkymättömissä).

Mutta unohdetaan hetkeksi se, onko lapsellisia yleistyksiä tekevä ja viimeisillä avainhetkillään sekä kuvitteellinen että epäuskottava ”tositarina” sinänsä käppäinen tai taiteellisesti parhaan elokuvan Oscarin arvoinen.

Huomasin, että mitä enemmän Argoa mehustettiin jo ennen Oscar-jakoa, sitä voimakkaammin kelkkani kääntyi.

Kun Argo oli loppusyksystä vielä vain napakka viihdejännäri, pidin siitä niissä puitteissa varauksitta.

En välittänyt, että lopun jakso, jossa lentokone viime sekunneilla pääsee ilmaan, oli niin selvästi satua. Eikä minua harmittanut kohtaus, jossa pääosankin näyttelevä Affleck esittelee rintalihaksiaan auringon noustessa.

Elokuva oli tosipohjainen, mutta ennen kaikkea viihdettä: tuote.

Mutta kun alkoi näyttää siltä, että Argo tosiaan tulee voittamaan tärkeimmän Oscarin, se alkoi näyttää liki infantiililta. Mauttomaltakin, kun sen kuvaa Iranista miettii. Aiemmin olin vain kiinnostuneena seurannut elokuvan Iran-kuvan saamaa kovaa kritiikkiä; nyt se tuntui satarprosenttisen perustellulta.

Ihmettelin jo, kuinka olinkaan antanut sille ensi-illan yhteydessä jopa neljä tähteä. Kun Oscar sitten annettiin, arvioin, että se on varmasti pelkkää konsensusta: parempien elokuvien (Zero Dark Thirty! Unelmien pelikirja! Beasts of the Southern Wild ja Rakkaus, vaikkei niillä mahdollsuuksia ollutkaan) äänet ovat menneet likimain tasan ja ristiin, laimein ehdokas – jota kukaan ei varsinaisesti rakastanut – oli sitten se helpoin.

Ei se niinkään voi olla.

Totuus on jossain siellä välissä.

Ei Argosta huonoa tee ainakaan se, että joidenkin mielestä se on hyvä ja sitä mitä Hollywoodin pitää olla. Ei tietenkään.

Mitä tästä oppii? Omaa mielipidettä kannattaa tarkistaa, mutta myös miettiä, miksi sitä tekee mieli tarkistaa. Ennen kuin seuraavan kerran sanon, mitä mieltä Argosta olen, aion katsoa sen uudelleen. Voin vaikka nähdä sen uusin silmin.