Antti Jokinen sai esikoiselokuvansa tähdiksi Hilary Swankin ja Christopher Leen

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Musiikkivideo-ohjaajana Hollywoodissa nimeä saanut Antti Jokinen pääsee vihdoin elokuvantekoon. Invasion of Privacyn kuvaukset alkavat ensi viikolla. Pääosissa ovat Hilary Swank, Jeffrey Dean Morgan ja Christopher Lee.

Kaksinkertainen Oscar-voittaja Swank esittää jännityselokuvassa sinkkunaista, joka muuttaa uuteen asuntoon vaihtamatta lukkoja. Joku alkaa vainota häntä. Suunnilleen tämän verran paljastaa elokuvan tiedotuksen hoitavan pr-yhtiön sähköposti, jonka eilen sain.

Aiemmin nimellä The Resident tunnettu elokuva kuvataan New Mexicossa 22.5. alkaen.

Kuvaajakseen Jokinen on värvännyt Guillermo del Toron vakiokuvaajan Guillermo Navarron. Pan’s Labyrinthista Oscarilla palkittu Navarro on huippunimi, joka on kuvannut myös Quentin Tarantinon Jackie Brownin – sekä Renny Harlinin The Long Kiss Goodnightin. Voisi kuvitella, että Jokinen on saanut houkuteltua taiturin mukaan Harlinin avulla.

Helmikuussa kirjoitin, että A.J. Annilasta taitaa tulla Harlinin jälkeen toinen Hollywood-elokuvan ohjaava suomalainen. Jokisen kiri ei vie Annilan mahdollisuuksia, sillä Invasion of Privacy on brittituotanto.

Elokuvaa markkinoidaan Hammer-studion tuotteena. Henkiinherätetty Hammer oli se 1950-1960-luvuilla menestynyt firma, jonka Dracula- ja Frankenstein -elokuvat tekivät Christopher Leestä tunnetun.

Fanit muistavat, että Lee yritti vuonna 1939 päästä sotimaan talvisotaan – saisikohan Jokinen houkuteltua hänet cameo-rooliin Mannerheimiin?