Antichrist, kaikkien aikojen lohduttomin elokuva

Cannesin kohuelokuva tuli Tanskasta. Se oli Lars Von Trierin Antichrist.

Masennuksesta kärsinyt Trier lähti tekemään kauhuelokuvaa. Tulos ei kuulu varsinaiseen kauhugenreen, mutta kauhea se on.

Charlotte Gainsbourg ja Willem Dafoe esittävät elokuvassa pariskuntaa, jonka lapsi kuolee. He vetäytyvät Eeden-nimiseen mökkiin puimaan suhdekriisiään.

Seuraa riitoja, outoja ilmiöitä, naisen romahdus ja äärimmäisen graafista väkivaltaa, kuten klitoriksen irtileikkaaminen ruosteisilla saksilla, itse.

Ja paljon seksiä. Elokuvan ensimmäisessä yhdynnässä näytetään penetraatio lähikuvassa. Tosin siinä eivät ole Gainsbourgin ja Dafoen elimet. Eläimellisen seksin skandaalimaisuus on kuitenkin unohtunut julkisuudessa, kun elokuva on muuten niin kuristava.

Gainsbourg ja Dafoe ovat ainoat näyttelijät. Muita ihmisiä vilahtaa alussa, mutta heidän kasvonsa on sumennettu digitaalisesti.

Olin Antichristin toisessa lehdistönäytöksessä, jossa tunnelma oli hyytävä. Välillä kuului hermostunutta naurua. Lopussa ei juuri taputettu.

Seuraavana päivänä alkoi kalabaliikki alan päivälehtien sivuilla ja blogeissa. Antichrist hakattiin arvioissa. Varietyn mukaan se oli ”iso taideleffapieru”. Time-lehden veteraanikriitikko Richard Corliss totesi, että elokuvaa katsoessa voi todistaa ohjaajan tulevan hulluksi.

Yhdysvaltojen tunnetuin kriitikko Roger Ebert julisti blogissaan, että Antichrist on lohduttomin elokuva, minkä hän on koskaan nähnyt.

Kova kannanotto 40 vuoden ajan elokuvia arvostelleelta Ebertiltä. Hän puolusti Antichristia, yhtenä harvoista.

Viime viikolla ehti jo levitä uutinen, että ”Trier leikkaa Antichristin”, mikä oli höpönlöpöä. Tuotantoyhtiö on suostunut siihen, että joissain maissa elokuvaa voidaan esittää heidän lyhentämänään versiona. Mutta ei Trier ole visiotaan ryhtynyt repimään. Ja Yhdysvaltojenkin levittäjä aikoo tuoda elokuvan ehjänä valkokankaille – tuskin kuitenkaan kovin monelle.

Mitään kaupallista potentiaalia ei Antichristilla kohusta huolimatta ole. Antichristista on mahdoton pitää, koska se on aivan tehty mahdottomaksi pitää. Sitä voi arvostaa, sitä voi yrittää analysoida, mutta sitä voi vihata avoimesti, kuten useimmat sen nähneet ovat kokeneet aiheelliseksi.

Itse pidin Antichristista – no, se pitäminen on väärä sana. En inhonnut sitä, enkä suuttunut tekijälle. Se oli intensiivinen kokemus, jonka sisällön aukenemista auttoi Lars Von Trierin haastatteleminen pari päivää myöhemmin. Juttu tulee Suomen Kuvalehteen.

Voinko suositella tätä sietämättömän tuskaista elokuvaa kenellekään? Vaikea kysymys, jota olen miettinyt pitkään. Ehkä muutamille kärsivällisille ja Trieristä pitäville tuttavilleni. Mutta todennäköisesti en kenellekään muulle.

Antichrist Suomen ensi-illassa 5.6.