Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Anssi Mänttärin uusi Saunavieras sai ensi-iltaviikonloppuna 48 katsojaa

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.3.2012 15:16

Perjantaina sai ensi-iltansa Saunavieras, Anssi Mänttärin uusi ohjaustyö. Pääosassa on Kari Väänänen. Helsingissä ja Tampereella pyörivä elokuva sai viikonloppuna yhteensä 48 katsojaa.

Saunavieras on outolintu, independent-tuotanto viimeiseen asti: sillä ei ole Elokuvasäätiön tukea, eikä yksikään televisiokanava ole sitä ennakkoon ostanut.

Arviot olivat lähinnä luokkaa yksi tähti.

Traileri on aika ”jännä” – se antaa vihiä, miksi tukea ei ole tullut ja paljastaa, ettei mikään merkittävä tv-kanava tätä koskaan tulekaan näyttämään. Moni kotivideoamatööri saa aikaan nätimpää ja elokuvallisempaa jälkeä.

Jotain sympaattista elokuvassa silti on. Täytyy kiiruhtaa katsomaan, Saunavieras ei tällä kansankiinnostuksella kauaa pyöri.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kannattaakin katsoa (ja kiiruhtaa). Jos pääsee rajallisen teknisen toteutuksen muodostaman kynnyksen yli ja viitsii katsoa olennaiseen, saa nähdäkseen oikeasti persoonallisen elokuvan, jossa on älyä, huumoria, ronskiutta ja sen ihmisissä enemmän aitoutta kuin suunnilleen kaikissa viime vuoden kotimaisissa yhteensä; Kari Väänänen tekee aivan virtuoosimaisen roolityön. Ymmärrettävästi kuvanlaadultaan heikko Saunavieras on saanut aika nuivaa kritiikkiä, mutta on sääli, jos arvostelu rakentuu yksinomaan tämän vajavuuden varaan paljon muita ansioita sisältävän elokuvan kohdalla.

Miksi pitäisi mennä katsomaan kökköä eikä kuvata itse sitä nätimpää ja elokuvallisempaa jälkeä? Itse menen mieluummin reilun viikon päästä kaverini ohjaaman harrastajaelokuvan ensi-iltaan.

Kumpi kestää aikaa paremmin, Godard vai Lelouch? Entä Mänttäri vai Luohimies?

Louhimies on tehnyt elokuvia, joihin tarttuu tunne tästä ajasta. Siksi ehkä hänen epookkielokuvansa on niistä vähiten onnistunut – hän on selkeästi nykyhetken tulkki.

Uskon vakaasti, että Louhimiehen elokuvia tullaan katsomaan 2000-luvun alun Suomen kuvana vuosikymmenien päästä. Enkä ole tämän uskoni kanssa yksin.

Mänttärilläkin on arvokas paikkansa suomalaisen elokuvan historiassa, mutta se paikka oli ansaittu jo ennen Joensuun Elliä ja Saunavierasta. Ne eivät valitettavasti ole katsomisen arvoisia.

Kengännauhabudjetti ei ainakaan ole mikään syy paskalle kuvanlaadulle. Nykyaikana kuka vaan pystyy tekemään kelvollista kuvaa nollabudjetilla.

Valkokankaan kestävää kuvaa on vaikeaa tehdä nollabudjetilla. Joitain investointeja on väistämättä tehtävä – kuvauskalusto, äänikalusto, valokalusto, jälkityöt. Valkokangaselokuva vaatii sekä asianmukaista kalustoa että merkittävää määrää työtä. Jos joku ammattilainen (pitkän elokuvan kohdalla ammattilaislauma) tekee töitä ilmaiseksi, niin se tietysti vähän auttaa…

Kaikki kunnia niille, jotka pystyvät katsomaan elokuvaa elokuvan takana (vrt. eka kommentti). Itse en siihen pysty. En pystynyt Mänttärin edellisen elokuvan kohdalla (Tarkastaja, 2011), enkä luultavasti pysty tämänkään kohdalla. Katsoa aion kuitenkin.

Tero: Kuvakalusto, äänikalusto, valokalusto ja jälkityö alkavat olla nykyaikana itsestäänselvyys jopa nollabudjetin ämätöörielokuvissa. Tottakai pienet resurssit vaikuttavat visuaalisuuteen, mutta myös nollabudjetilla pystyy samaan visuaalisesti toimivaa kuvaa. Olet silti oikeassa siinä että valkokangas vaati vielä tavallista parempaa kuvaa. Televisioelokuvan tekeminen taas pitäisi onnistua nykyään halvallakin kalustolla.

Louhimies on pehmoporno-ohjaaja jonka elokuvien lukemattomista itsetarkoituksellisista seksi ja alastonkohtauksista tehdyt klipit tulevat varmaankin pyörimään alan sivustoilla netissä vuosia jollei vuosikymmeniä.

Aku P. astelee cowboy-saappaissa provokaation alueelle, mutta pohjimmiltaan olen samaa mieltä. Louhimies on taitavuudestaan huolimatta ontto ohjaaja, jonka elokuvat ovat laskelmoituja ja ylidramatisoituja, vailla mitään hienovaraisuutta. Siksi hänen työnsä eivät hetkauta mihinkään suuntaan ja siksi – uskomattomalta kuin se saattaa vaikuttaakin – paljon kapeammalla paletilla operoiva Mänttäri on minusta verrattomasti parempi = kiinnostavampi elokuvantekijä.

Se minkä tulkitset onttoudeksi on tälle katsojalle lähes täydellinen kuva siitä tunteettomuudesta ja etäisyydestä, joka leimaa tämänhetkistä suomalaista yhteiskuntaa. Ylidramatisoinnista ei todellakaan voida puhua; päin vastoin, Louhimiehen elokuvien dramaattisimmatkin kohtaukset ovat usein yksinkertaisia havaintoja ja jokaisen kohdalla ei voi kiistää havaintojen perustuvan tosielämään. Esimerkkeinä Vuosaaren 16-vuotias julkisuuteen tarjoutuva tyttö ja hänen kohtalonsa, tai Pahan maan psykoosiin vaipuva imurikauppias.

Jos vertaa vaikka JP Siilin Hymypoika-elokuvan rankisteluun, Louhimies on aivan eri tasolla. Siili onkin jättänyt yhteiskunnallisuuden taakseen ja tekee nyt köpöistä melodraamaviihdettä.

Louhimies on ainoa aktiivisesti työskentelevä yhteiskunnallinen ohjaaja Suomessa, nyt kun Kaurismäkikin on jättänyt tämän kurjan maan taakseen.

Näin Saunavieraan tänään päivänäytöksessä Helsingin Kinopalatsissa. Toivon, että kaikki tämän vuoden kotimaiset uutuudet saavat vastakaikua vielä 100 vuoden päästä, ja Saunavieraasta olen varma, että se muistetaan silloin. Se on groteski kuvaus sikamaisen machokirjailijan viimeisestä kamppailusta kuoleman kanssa. Ehjä kokonaisuus on täynnä mustan humoristista suunsoittoa. Mänttärin elokuvien visuaalisesta laadusta vastasi viime vuoteen saakka kokenut taitaja Heikki Katajisto. Nyt kuvallinen laatu on epätasainen, mutta ei suinkaan kauttaaltaan huono. Leffassa on intensiteettiä, joka saa unohtamaan virheet.