Anneli Auer-dokumentti ja vaikuttamisen keinot mediassa
Luin Aamulehdesta erikoisen artikkelin vakavasta aiheesta.
Otsikko kuuluu: ”Rikostoimittaja: Auer-dokumentissa käytetään piilovaikuttamisen keinoja”.
Havainto on toki totta. Jokaikinen onnistunut elokuva ja jokaikinen onnistunut dokumenttielokuva käyttää piilovaikuttamisen keinoja. Mitä taitavammin tekijät niitä käyttävät, sen parempi. Elokuva on manipulaation taidetta, tunteiden muovailua.
Artikkeli alkaa todistelulla, ettei Anneli Auerin tapausta käsittelevä dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri ole ”objektiivinen näkemys” tapauksesta.
Toimittaja kertoo, että Pekka ”Lehdon henkilökohtainen näkemys tulee ilmi hienovaraisemmin, ohjaajan valintojen ja elokuvaan sisällyttämien painotusten avulla”.
Niin, sehän on dokumenttielokuva.
Juuri kukaan dokumentaristi ei väitä itseään journalistiksi. Dokumentti on elokuvaa: se on teos, yksi näkemys ja tulkinta. Siinä tulee olla painotuksia ja ohjaajan valintoja, joilla kerrotaan tarinaa, jossa on näkökulma.
Auer-dokumentti on yksi osatarina valtavasta vyyhdistä, ja Lehdon painotuksista muodostuu tarina. (Mielestäni vahva tarina; ei missään tapauksessa koko totuus.)
Absurdiksi juttu kääntyy, kun toimittaja Harri Aalto vaihtaa tyyliä tekstinsä puolivälissä. Alussa arvosteltiin dokumenttielokuvataiteen luonnetta rikosjournalismin näkökulmasta. Mikäs siinä, hyvä että keskustellaan. Mutta lopussa Aalto päättää arvostella itsensä Anneli Auerin.
”Jos Lehdon tavoite on näyttää viaton nainen kaiken alleen murskaavan oikeusprosessin rattaissa, niin siinä hän ei onnistu. Syy on Anneli Auerin ja hänen paljon puhutun äärimmäisen rauhallisuutensa. Auer ei todellakaan missään vaiheessa näytä surevalta leskeltä. Ensimmäistäkään kyyneltä hän ei valuta edes kertoessaan tyttärelleen, että hän todennäköisesti on syyllinen lapsen isän kuolemaan.”
Aalto siis ryhtyy yhtäkkiä joko elokuvakriitikoksi, jolle Auer on lähtökohtaisesti huono näyttelijä, tai koko tapauksen tuomariksi.
Jutun otsikko tosiaan on ”Rikostoimittaja: Auer-dokumentissa käytetään piilovaikuttamisen keinoja”.
Sehän ei ole suinkaan vaikuttamista, että Aalto käytännössä julistaa Auerin olevan syyllinen, koska.. nainenhan näyttää syylliseltä.
Ei kyyneliä, joten paha ihminen. Me elokuvakriitikot emme joudu sentään moisia tuomioita antamaan. Yhdestä tähdestä ei päätyisi roviolle.
