Anarkismi ei myy – tarvitseeko sen?
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset -elokuva sai ensi-iltaviikonloppunaan vain 806 katsojaa.
Hannaleena Haurun ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset oli vuoden odotetuimpia ensi-iltoja ainakin Haurun lyhytelokuvista pitäneille sekä omaperäisyyttä arvostaville suomalaisille elokuvanystäville. Se onkin ehdottomasti enemmän kuin katsomisen arvoinen.
Haurun antelias anarkismi ei edes rajoita LMTH:ta ainoastaan päähenkilöiden ikäluokkaan, päinvastoin, vaikka varsinainen yleisöpotentiaali lieneekin alle 18-vuotiassa.
Mutta kuinka vaikeaa on myydä Suomessa nuorten ja nuorten aikuisten elokuvaa? Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset sai ensi-iltaviikonloppunaan vain 806 katsojaa. Viikonlopun hyvä sää varmasti vaikutti, muttei ratkaisevasti.
Tuoreessa muistissa on reilun parin vuoden takainen Lovemilla -elokuvan yleisökato valkokankaalla.
Erittäin suosittu nettisarja ei vetänyt ydinyleisöään eli varhaisnuoria elokuvateattereihin laajasta ja monimediaisesta markkinointikampanjasta ja muutenkin tuntuvasta huomiosta huolimatta. Se sai helmikuussa 2015 ensimmäisenä viikonloppunaan 1180 katsojaa.
Samana keväänä nuorisokuvaus Toiset tytöt jäi ensi-iltaviikonloppunaan alle tuhannen katsojan.
Viime vuosien kotimaisista nuorison ja nuorten aikuisten elokuvista todellisen yleisönsuosion on (brändivetoisten Salkkari-leffojen rinnalla) saavuttanut ainoastaan Kesäkaverit, joka tuli vuonna 2014 ensi-iltaan vastaavana heinä-elokuun vaihteen viikonloppuna kuin LMTH nyt, sai viikonlopussa piirun alle 17 000 katsojaa ja lopulta yhteensä noin 130 000; olisi avauksen pohjalta pieni ihme, jos LMTH nousisi yli 7000:n katsojan.
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset on tuotu elokuvateattereihin ainakin kekseliään somekampanjan siivittämänä. Arviot ovat olleet innostuneita (”Ilo on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen Hannaleena Haurun uutuuselokuvaa katsoessa”, kuvaili HS:n Anton Vanha-Majamaa; ”bileet elokuvaksi”, kirjoitti Aamulehden Kari Salminen), vaikka ne tuskin nuorisoa liikuttavat.
En voi sanoa olevani yllättynyt LMTH:n vaisusta menestyksestä. Se on vilpitön elokuva nuoren rakastumisen kokemuksesta, mutta myös satiiri monesta asiasta, enkä edes tiedä kuinka monesta. Tällainen elokuva ei ole hittikamaa Suomessa, eikä suoraan sanoen missään muuallakaan.
Eikä LMTH:lta varmasti odotettukaan mitään suurmenestystä, mistä kertoo jo määrätietoinen päätös olla ottamatta pääosiin tunnettuja näyttelijöitä. Tyyli ja ratkaisut ovat linjassa nuorille päähenkilöille tärkeän epäkaupallisuuden kanssa.
Jos Haurulta olisi edellytetty katsojatavoitteisiin tähtäämistä, ei elokuvaan olisi sallittu metatasoilla leikkivää edelläkävijyyttä ja kohtuuttomuuksia, jotka ovat sen sydän ja sielu. Anarkismin ja taiteen arvoa on hirveän vaikea mitata myydyissä lipuissa tai kenenkään pankkitililtä.