Amerikkalaisten häätämä Woody Allen tekee elokuvaa turvapaikassaan Espanjassa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Yhdysvalloissa Woody Allenin ura näyttäisi olevan kattavasti ja peruuttamattomasti ohi.

Allenin viimeisin valmis elokuva A Rainy Day in New York on kadonnut välitilaan. Elokuvan rahoittanut Amazon pisti sen hyllylle vuosi sitten, eikä julkaisusta ole tietoa. Voi olla, että elokuva yksinkertaisesti jää levittämättä – toki on todennäköistä, että joskus vuosien kuluttua se vielä nähdään.

Elokuvan pääosia esittävät Timothée Chalamet, Elle Fanning, Selena Gomez, Jude Law, Diego Luna ja Rebecca Hall.

A Rainy Day in New York kuvattiin syksyllä 2017 ja Allenin vakiintuneella tehotahdilla ja näyttelijöiden nimekkyyden huomioiden se olisi tullut jonkin suuren festarin (Cannes tai vaikkapa Tribeca) kautta maailmanlaajuiseen levitykseen syksyllä 2018. Niin ei käynyt. Amazon ja Allen käyvät nyt oikeutta elokuvapaketista, jonka Amazon päätti perua. Amazon ilmoitti, että Allenin kommentit metoo-asioihin – esimerkiksi puheet noitavainosta – ovat tehneet hänen elokuviensa markkinoimisesta mahdotonta. Oikeudessa puidaan, onko sopimus purettu yksipuolisesti vai rauennut Allenista johtuen.

Kyse ei ole pikkurahoista. Sopimus, johon liittyen Allen hakee korvauksia, oli 68 miljoonan dollarin suuruinen. Sitä solmittaessa hän jo sai käsirahana 10 miljoonaa dollaria.