Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Alastomuudesta ja seksistä (amerikkalaisessa) elokuvassa

Blogit Kuvien takaa 21.10.2011 06:31
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Yhdysvalloissa valtakulttuurissa alastomuus on edelleen tabu. Aina kun näyttelijä on alasti, elokuvan luonne muuttuu.

Tai kuten ohjaaja Steven Soderbergh on sanonut: ”sillä hetkellä kun he riisuuntuvat, elokuvasta tulee dokumentti”.

Chicagolaiskriitikko Jim Emersonin blogimerkintä alastomuudesta ja seksistä hienoon Shame-elokuvaan liittyen alkaa Soderberghin sitaatilla, joten en voi olla toistamatta temppua.

Emerson pohtii, kuinka alastomuus voi olla myös häiritsevä tekijä – ja tottahan se joskus on.

Entä kuinka paljon alastomuutta näyttelijältä voi vaatia? Emerson ei sentään lähde kollegansa Richard Brodyn linjoille. Brodyn mielestä tulisi olla raja, ja hän pitää Viimeinen tango Pariisissa -elokuvaa rajanylityksenä, joka jätti jälkensä, ilmeisesti siis negatiivisen, Marlon Brandon ja Maria Schneiderin urille. Siitä huolimatta, että Brody on ennen kaikkea euroelokuvan ihailija.

Brody ei suinkaan halua kieltää seksuaalista kuvastoa elokuvista, mutta esittää, että se ei saa olla tyyliteltyä ja rujoa siihen naturalistiseen ja paljastavaan tapaan kuin Tangossa ja Shamessa. Estetiikan rajuus tuntuu olevan hänelle ongelma.

Suomalaisesta amerikkalaisen elokuvan ja jopa kriitikoiden tiukka siveys tuntuu oudolta. Rinnan näyttäminen on aina iso ratkaisu, alastonta miestä ei voida näyttää valtavirran elokuvissa – Hollywood-tuotannoissa – lainkaan. Se ei ole itsesensuuria. Ikärajat määrätään siellä erittäin tarkkaan tällaisten seikkojen, myös kiroilun, vuoksi. (Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kaikenikäisille sallitussa elokuvassa voi olla ei-seksuaalista alastomuutta.)

Emerson tietää eroista.

”As for nudity itself, attitudes toward it vary widely by individual and by culture, of course. (Swedes, for example, don’t think twice about being naked around the family or strangers in the proper settings.) Is nudity, in and of itself, or when presented in a sexual context, a moral or artistic issue — or just a part of human experience that mainstream movies tend to gloss over?”

Yhdysvalloissa suurin osa ihmisistä näkee alastoman aikuisen – tai nännin – ensimmäistä kertaa elämässään elokuvassa. Aikoinaan leffateatterissa, sittemmin ehkä vähän nuorempana videolta, nyt netin aikana kenties siellä. Televisiossa ei ole alastomuutta, paitsi maksullisilla kaapelikanavilla.

Meillä nuorisoelokuvassa voi olla alastomuutta, seksiä ja masturbointia.

En tiedä, voisiko esimerkiksi Kielletty hedelmä päästä Yhdysvalloissa tavallisiin elokuvateattereihin edes korkealla R-ikärajalla. Ilmeisesti ei, koska siinä on runkkaamista.

Musta jää olisi miehen sukuelinten vilahtamisen vuoksi samanlainen mahdottomuus. Miesten vuorosta puhumattakaan. Alastomuudella on Yhdysvalloissa aina seksuaalinen konnotaatio, jos ei muuten olisi, se kyllä keksitään.

Nämä ovat tietysti ajatusleikkejä, koska USA:ssa merkittävät teatteriketjut pyörittävät käytännössä vain ja ainoastaan Hollywood-elokuvaa.

Siitä voi olla tyytyväinen, ettei amerikkalaisen massaviihteen vain paheneva puritanismi ole mennyt meillä läpi. Hollywoodin nuorisoelokuvissakin voidaan olla asenteellisia ja paheellisia, vihjailla vaikka kuinka, ja kiihottaa mainosmaisilla kuvilla, mutta seksistä ei saa puhua suoraan. Siitä voidaan pilailla, mutta sen myöntäminen normaaliksi tarpeeksi on vähän hankalaa. (Tuore romanttinen komedia Vain seksiä on ilahduttavasti pieni poikkeus tästä.) Kondomin näyttäminen saattaisi nostaa ikärajaa – tai sen ajateltaisiin herättävän yleisössä liian ristiriitaisia tunteita.

Nakuilu suomalaisissa elokuvissa on joskus rumaa ja joskus turhaa, mutta aina rehellisempää kuin amerikkalainen kieltämisen ja kuiskimisen malli.