Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Aki Kaurismäki palaa Cannesiin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.2.2011 05:58

Cannesin festivaaleilla saatetaan taas toukokuussa nähdä sinivalkoisia tanssiaskelia punaisella matolla.

Berliinin elokuvajuhlien anti oli surkea.

Onneksi on Cannes. Toukokuussa siellä nähdään muun muassa Pedro Almodovarin, David Cronenbergin, Terrence Malickin ja Lars von Trierin uudet elokuvat.

Sekä uusi Aki Kaurismäki. Ranskassa kuvattu Le Havre tulee Suomessa ensi-iltaan sitten syyskuussa.

Olen myös kuullut, että Kaurismäki on hyvässä vedossa. Kuulemma hän ei itse ollut aivan tyytyväinen Laitakaupungin valoihin. Sen ensimmäinen leikkausversiokin oli noin tunnin pituinen. Harvemminhan niin käy, että ensimmäinen versio on liian lyhyt.

No, mikään ei ole varmaa ennen kuin Cannes julkistaa ohjelmistonsa, mutta näistä viidestä voisin lyödä vetoa. Sanotaan niin, että signaalit ovat vahvoja.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Jotenkin Kinnusen festariarvioita tuntuu painottavan se että tuliko reissulla nähtyä hyvää elokuvaa, josta sai myös haastattelun ja sitä kautta elantoa tienattua.”

On aika absurdi ajatus, että Kinnunen haukkuisi oikeasti hyvinä pitämiään elokuvia vain siksi, ettei saanut hyviä haastatteluja.

Mikko P: ”Jotenkin Kinnusen festariarvioita tuntuu painottavan se että tuliko reissulla nähtyä hyvää elokuvaa, josta sai myös haastattelun ja sitä kautta elantoa tienattua.”

Kaikenlaista sitä voi iltojensa ratoksi miettiä. Makuasioita, mutta: näin Berliinissä 29 elokuvaa. Parhaat olivat Bullhead, Cave of Forgotten Dreams, Forgiveness of Blood, She Monkeys ja Tropa de Elite 2. The Future oli toki nasta leffa, muttei Julyn esikoisen veroinen, eikä The Kids Are All Rightin tasoa (en siihen kyllä esteettisestikään vertailisi). If Not Us, Who oli enemmän kuin kiinnostava, The Guard viihdyttävä ja Stool Pigeon yllättävän naulitseva tämän päivän HK-actioniksi. The Unknown oli hauskaa höpöhöpöä. Ai niin, Bela Tarr vaikutti hyvältä, mutta joudun palaamaan sen viipyilyyn joskus paremmissa olosuhteissa kuin festivaaliväsymyksen rasittamana.

Tasoa kuvaa, etten nähnyt kuin pari elokuvaa, jotka haluaisin hankkia joskus omaan dvd/blu-ray-kokoelmaani. Elokuvien tasolla tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, mistä elantoni tulee.

Varmasti minulta jäi hyviä näkemättä, mutta 29 elokuvan otantaan mahtui liian monta sellaista, joista viimeistään puolen tunnin jälkeen halusi lähteä pois. Muutamista sitten lähdinkin. Kehumasi Innocent Saturday sai parilta sen nähneeltä tutultani ja jostain mediasta haukut, joten en sitä mennyt katsomaan, mutta on siitä suht positiivisiakin arvioita, joten täytyy katsoa kun vastaan tulee.

”Tämän vuoden Berliini ei ehkä ollut menestys jos miettii kaupallista levitystä Suomessa, mutta taiteelliselta tasoltaan vähintäänkin viime vuoden tasolla.”

Makuasioita, mutta en ole samaa mieltä, en ollenkaan: esimerkiksi Banksy-dokkari, The Ghost Writer, TKAAR ja Winter’s Bone olivat helmiä, joiden tasolle ei tänä vuonna noustu. Caterpillar oli halolla päähän -kokemus. Nämä ihan ulkomuistista. Toisin sanoen, vuoden 2011 parhaat olivat Greenberg-tasoa: hyvin jees, muttei enempää.

Cave of Forgotten Dreams muuten ei ollut kilpasarjassa.

Eero L: ”On aika absurdi ajatus, että Kinnunen haukkuisi oikeasti hyvinä pitämiään elokuvia vain siksi, ettei saanut hyviä haastatteluja.”

En sitä tarkoittanut lainkaan. Yritin vaan provosoivasti tuoda esiin makueroja. Esim. Kinnusen kehuma Tropa de Elite 2 ei ollut edes näkemäni kymmenen elokuvan paremman viiden joukossa. Festareilla alan ihmiset haukkuvat kilpaa festareiden tasoa tai kehuvat muutamaa helmeä, koska niihin täyspäiväisesti osallistuminen on todella kuluttavaa puuhaa, joten se puoltaa äärireaktioita. Toisaalta festariformaatti on aika älytön: pelkästään Euroopassa on kolme merkittävää festaria, joten niiden kaikkien kilpasarjoihin ei millään voi riittää todella hyviä elokuvia ympäri maailmaa (tai edes niin että enemmistö olisi hyviä).

KK: ”Makuasioita, mutta en ole samaa mieltä, en ollenkaan: esimerkiksi Banksy-dokkari, The Ghost Writer, TKAAR ja Winter’s Bone olivat helmiä, joiden tasolle ei tänä vuonna noustu.”

Näistä nyt voisi vänkäillä pääsemättä mihinkään, mutta silti mielestäni tänä vuonna oli ihan hyvä taso joskaan ei kovin kaupallinen. Tarr jäi itseltäni näkemättä, mutta odotukset sen suhteen ovat korkealla.

Itse asiassa jännää, että niin kiivaasti puolustat viime vuotista festaria, koska muistan lukeneeni kenties festariväsymyksessä kirjoittamasi facebook-statuksen festariravaamisen päättömyydestä ja implisiittisesti viittasit senkin vuoden heikkoon tasoon. Tämä kelvannee lisäesimerkiksi siitä, että festarien tason mollaaminen on yleistä. Enkä kiistä etteikö seassa olisi käsittämätön määrä katsomiskelvotonta materiaalia, mutta olen hieman kyllästynyt siihen nopeaan tuomioon festarien tasosta. Uskoiko kuinka moni jo viime helmikuussa, että Winter’s Bone saa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden (tai ylipäätään, että se saa yhteensä neljä ehdokkuutta) ja pääsee meillä levitykseen?

En puolusta viime vuotta, sekin oli melko vaisu, mutta näkövinkkelistäni hemmetisti parempi kuin Berlinale 2011, jota pidit parempana. Siellä oli muutamia oikeita helmiä, tänä vuonna en sellaisista puhuisi. Bullhead ehkä.

”Lars von Trier voisi mieluummin palata ohjaamaan tanskaksi”

Aika erikoinen, etten sanoisi elitistinen, toive. Trier on tehnyt esikoispitkästään lähtien elokuviansa englanninkielellä ja kaikki hänen tunnetuimmat ja arvostetuimmat leffansa on englanninkielisiä. Ainoastaan dogmakomediat Idiootit ja Direktören for det hele sekä vähän tunnettu tv-elokuva Medea ja The Five Obstructions -dokumentti ovat tanskaksi

Ai niin, Epidemic taisi olla tanskaksi myös ainakin enimmäkseen. Joka tapauksessa siis nämä Trierin vähiten tunnetut leffat.

Tänä vuonna kolmen parhaan elokuvan kärki oli tasainen. Herzog teki ensimmäisen 3D-elokuvan, jonka jälkeen ei tehnyt mieli kysyä, että miksi tuijotin typerät lasit päässä tätä usean tunnin, kun efekti ei lopulta toiminutkaan koko kestoa. 3D:n käyttö oli lisäksi hyvin perusteltua, koska luolaan tuskin enää koskaan päästetään ammattilaiskuvausryhmää. Venäläiselokuva oli ehkä paikoin raivostuttavan irrationaalinen (ymmärrän että joillai paloi käämi jo keskivaiheilla), mutta kokemani mukaan venäläinen sielunmaisema on joskus sellainen (enkä ole varma että kaikkea tapahtunutta pitäisi käsitellä kirjaimellisesti). Elokuvaa katsoessa ajattelin, että tämähän on kuin Gus van Santin Elephant paitsi, että tässä on sisältöä. The Future oli omaperäinen, jopa lynchmäinen vaikuttamatta kuitenkaan kopiolta.

Viime vuonna oli yksi ylitse muiden (Banksy) ja muutamia muita hyviä (kuten Winter’s Bone). Ghost Writer ei oikein toiminut. TKAAR on ihan viihdyttävä elokuva, mutta juonikuvio on lesboelokuvalle kaavamainen: mies muuttuu idiootiksi ja meinaa pilata kaiken.

Viime vuonna ohjelmistossa oli ehkä enemmän ihan hyviä elokuva, mutta kärki oli tänä vuonna hyvä. Vielä kun ottaa huomioon, etten nähnyt sen koommin kultaisen kuin hopeisenkaan karhun voittanutta elokuvaa mulle jäi tästä vuodesta lopulta parempi kuva kuin viime vuodesta. Lopullista tuomiota tuskin voin vielä antaa.

Paroni X: Niin no itse lähinnä tylsistyin Antichristia katsoessa eikä odotukset masentuneen ohjaajan jatko-osalle ole korkealla. Direktøren for det hele oli mielestäni aivan yhtä hyvä kuin Dogvillekin. The Five Obstructions on niinikään loistava. Tietenkään niissä ei ollut Hollywood-tähtiä, joten niiden puolustaminen on ilmeisesti elitististä.

Cave oli hyvä elokuva. Mutta oliko se siis yllättävän hyvä 3D-elokuvaksi vai keskinkertainen Herzog-dokkariksi?

Se jäi kirjoissani selvästi Grizzly Manin, Valkoisen timantin ja Encounters at the End of the Worldin jälkeen. 3D-luolakuvat olivat teknologian ansiosta tosiaan ekstrakiinnostavia, Herzogin kertojanääni tuttuun tapaan vetävä ja haastateltaviksi oli keksitty taas just eikä melkein herzogiaanisia persoonallisuuksia, mutta elokuvan dramaturgiassa olisi ollut parantamisen varaa. Se hidasteli.

En kritisoi elokuvaa tästä, mutta: 3D-kuvassa syntyi huomattavasti tavallista isompia ongelmia kun kuva oli valon puutteesta johtuen sumea tai pikselöitynyt. Myös ne helikopterikuvat näyttivät pari kertaa kamalilta. Toivottavasti tuollaista ei tarvitse toista kertaa nähdä…

MP:
http://twitchfilm.com/news/2011/02/efm-2011-first-promo-for-von-triers-melancholia-is-gorgeous.php

”Direktøren for det hele oli mielestäni aivan yhtä hyvä kuin Dogvillekin.”
No huh huh.

”The Five Obstructions on niinikään loistava. Tietenkään niissä ei ollut Hollywood-tähtiä, joten niiden puolustaminen on ilmeisesti elitististä.”
No heh heh. (Elitismillä viittasin siihen että nuo tanskankieliset on Trierin vähiten tunnettuja leffoja, en niiden tasoon sinänsä. Idiootithan on Dogvillen ohella Trierin paras.)

No juu, mutta pitäydyin pitkissä elokuvissa.

Enkä tiedä miten kielen vaihtaminen parantaisi Trierin masennusta. Hollywood-tähdet tuo projektille rahaa, ja tuo Melancholia vaikuttaa lupaavalta.

Viittasin vain siihen että edellisistä elokuvista tanskalaisuus toimi mielestäni paremmin.

Onko 3-d-Herzog tulossa Suomessa levitykseen? Festareille ainakin?

Herzog ei onnistunut tekemään ainoastaan yllättävän hyvää 3d-elokuvaa vaan 3D teki dokumentista yllättävän hyvän. En ollut ajatellutkaan että 3D lisäisi dokumenttielokuvan mahdollisuuksia, mutta tilan hahmottaminen oli jännittävä lisä etenkin luolaan matkustaessa. 3d toi tuorean näkökulman dokumenttiin. Tämän jälkeen olisin valmis katsomaan lisää 3d-dokkareita. Dramaturgialta se ei ehkä ollut niin kiinnostava mutta tiedemiesten pohdinnat oli jatkuvasti kiinnostavia.

3D helpotti maailmaan eläytymistä, johon tähdätään lähinnä pinnallisissa ja näyttävissä luontodokumenteissa. Tämän lisäksi Herzog vertasi luolamaalauksia kameraan ja uuteen tapaan ilmaista itseään, eikä teknologinen kikkailu tuntunut siksi missään vaiheessa itsetarkoitukselliselta. Pikselöitymistä selitettiin mielestäni hyvin kertojaäänessä. Valojen käyttö oli rajattua, joten ammattilaiskameroiden käyttö ei ollut koko ajan mahdollista.

Kallen mainitsemista Herzogin dokkareista Cave of Forgotten Dreams oli ainakin roimasti parempi kuin White Diamond.

Ja vielä: harvemmin koulukirjoista luolamaalauksia katsellessa on tullut mieleen, että niitä on tehty aika haastaville ja hämmentävän kaareville pinnoille. Tämän 3D toi mitä parhaiten esiin.

Mikko Pihkoluoma:
”TKAAR on ihan viihdyttävä elokuva, mutta juonikuvio on lesboelokuvalle kaavamainen: mies muuttuu idiootiksi ja meinaa pilata kaiken.”

Kaavamainen? Kuinkahan tuttu lesboelokuva on hra Pihkoluomalle? Ei nimittäin tullut heti mieleen toista lesboelokuvaa, jossa olisi sama juonikuvio. Sitä paitsi se, että mies muuttuu tässä elokuvassa idiootiksi päin vastoin pelastaa lesbo-onnen, kun sen jälkeen on selvää ettei Jules ikinä jäisi tämän tyypin matkaan. Paljon kaavamaisempi lesboelokuvan juonikuvio on se, jossa heteropariskunta hajoaa kun nainen lähtee toisen naisen matkaan.

En tietenkään tarkoittanut että täysin sama juoni toistuu. Pikemminkin asetelma ja ratkaisu toistuu, jossa siis heteromies pilaa välit käyttäytymällä typerästi. En ole kovin montaa lesboelokuvaa elämässäni jaksanut katsoa, mutta näkemissäni se on toistunut. Sama kuvio on myös L-koodin ensimmäisellä tuotantokaudella.

Mielestäni kyseessä on vaan aika hämmentävä ilmiö. Aika vähissä on kuitenkin ne homoelokuvat, joissa nauretaan heteronaisille.

Olen paikalla
haluaisin kutsun siihen filmiin , ensi tiistaina
olen nähnyt kaikki Kaurismäen elokuvat Cannesin Filmi festivaaleissa
( ja muitakin elokuvia tietysti)

aina oli oikein hauskaa !!!
terveisiä

Näitä luetaan juuri nyt