Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Aki Kaurismäki, ihmisvihaaja vai suuri yhteiskuntatietäjä?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 4.7.2011 16:56

On selvää, että Aki Kaurismäki on Suomen kaikkien aikojen tunnustetuin elokuvaohjaaja – objektiivisesti varmaan myös paras. Nyreänä esiintyvän miehen julkisuuskuvaa ja lausuntoja voi kuitenkin tulkita hyvin erilaisin tavoin.

Voima-lehden kiinnostavassa tuoreessa haastattelussa Kaurismäkeen suhtaudutaan alun sanakäänteiden jälkeen ennen kaikkea ihaillen. Toimittaja Hanna Kuuselan näkökulma on aika yleinen: ohjaaja näyttäytyy merkittävänä yhteiskunnallisena oraakkelina.

Jutussa viitataan ”Suomen Kuvalehden bloggaajaan”, joka on aiheesta kuukausi sitten kirjoittanut Marko Maunula – hänen Kaurismäki-näkemykseensä voi perehtyä täällä.

En ole suurin Aki Kaurismäen fani. Kurjuuden romantisointi menee usein yli, samoin estetiikan ylipelkistäminen koettelee joskus makuani (oma ongelmani, tietty). Hänen parhaat elokuvansa (allekirjoittaneelle Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä ja Le Havre) ovat kuitenkin valloittavia ja parhaimmillaan unohtumattoman hauskoja. Välineensä Kaurismäki hallitsee moitteetta, jos tällaisesta tyylistä pitää.

Ymmärrän sekä Kuuselaa että Maunulaa. Välillä huvittaa, että Nato-maa Portugalissa suurimman osan vuodesta asuva mies jaksaa valittaa siitä, että jotkut Suomessa puhuvat Nato-jäsenyyden mahdollisuudesta. Maunulalla on muitakin esimerkkejä näistä ristiriidoista.

Toisaalta Kaurismäellä on elokuvantekijänä uniikki ääni. Esimerkiksi Le Havre on mitä kaunein satu (termi, jota ohjaaja itsekin käyttää) ja idealistielokuva.

En ole varma, pitääkö tai voiko sen tekijältä vaatia vakavasti otettavia kannanottoja tosimaailman yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja politiikkaan.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Monella taidemaailman edustajalla on ylimitoitettu käsitys omasta merkityksestään muun ihmiskunnan ajattelun määrittäjänä. Ajatusta tukee usein taidekriitikkojen armeija, joka niinikään on taipuvainen laajentamaan oman merkityksensä sellaisille ihmiselämän alueille, joissa estetiikalla on korkeintaan alkemian painoarvo todellisuutta hahmotettaessa.

Niin tai näin, Kaurismäen ylitsepursuava kyynisyys tavoittelee ihmiskunnan kohtalon ratkaisijan asemaa:
”Ihmiskunnan tilaus meni kuitenkin jo kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt on lähdön aika. Ja mitä nopeammin lähtö tulee, sen parempi. Pentti Linkola on minuun verrattuna sosiaalidemokraatti. Hän jättäisi muutaman henkiinkin, mutta minun puolestani kaikki saa mennä.”
Aamulehti 19.5.

Kaurismäen elokuvat ovat hiottuja, osa liki täydelliseen asti.

Hänen tokaisunsa eivät ole. Ne ovat (näin kuvittelen) pikaistuksissa laukaistuja ajatuskimppuja, joita pääsee enimmäkseen hiljaisuudessa elävältä mieheltä silloin, kun hän vasten tahtoaan (?) joutuu antamaan haastatteluja elokuvien julkaisun ja palkintojenjakojen aikoihin.

Ei Kaurismäki ole ihmisvihaaja. Se selviää katsomalla hänen elokuviaan.

Aki Kaurismäki kyseenalaistaa massojen tapaa ajatella asioista ja sellainen on aina tervetullutta koska suurin osa ihmisistä joka tapauksessa on omien mieli- ja miellyttämishalujensa taluttamia lampaita jotka marssivat vaikka teuraalle jos muutkin niin tekevät. Itsenäisiä ajattelijoita tarvitaan aina.

Kaurismäki on kaksinaismoralisti. Hän esiintyy köyhien puolestapuhujana mutta ainoat asiat joiden puolesta hän puhuu ovat tupakka ja alkoholi, jotka muuten ovat suurimmat syyt köyhyyteen suomessa. Alkoholi vie työkyvyn ja tupakka vie pienituloisten rahoista todella suuren osan. Tupakkatuotteet on lisäksi useimmiten amerikkalaisten suuryritysten tuotteita joten kaurismäki tekee palveluksen miljoonatuloja kääriville amerikkalaisille pääjohtajille.

Ei kait Kaurismäeltä voi erityistä analyyttisyyttä odottaa, mutta ennemmin minä otan hänen elokuviensa yliestetisoidun ja naiivin humanismin — ja elokuvien ulkopuolella joskus katkerien ylilyöntienkin lomassa ilmaistun yhteiskunnallisen huolen — ”vakavasti” kuin kaiken maailman maunuloiden ideologiset tietoiskut, jotka meidän kait nimenomaan oletetaan ottavan vakavasti ja joiden kuvitellaan hahmottelevan todellisuutta objektiivisesti.

Ei minusta silti linkolalaista ihmisvihaajaa ole tullut, enkä anna Kaurismäen määrittää äänestyskäyttäytymistäni. Mutta hyvä jos taiteilija on kiitelty ja suosittu, ja samalla ärsyttää ja pelottaa, etenkin teknokraatteja ja taloudellisen ja poliittisen vallankäytön eliittiä, ehkä kaikki ei silloin olekaan menetetty…

Sairastunut 30 vuotta sitten? Ohjaajan lausahdukset (lue töksäykset) eivät mitenkään istu samoihin kehyksiin hänen tuotantonsa kanssa. Tämä saa epäilemään, että ongelma, jos nyt siitä voi puhua, onkin lääketieteellinen, niinkuin joidenkin merkkihenkilöiden kohdalla on havaittu olevan.

”Kun havaitsemme, että kuikuttelevalla lapsella on kuumetta, niin sen sijaan että häntä ojentaisimme, alammekin häntä hoivata”, näin sanaili edesmennyt akateemikkomme EINO KAILA 30-luvulla.

Linkolan Penaa en pitäisi varsinaisesti juuri ihmisvihaajana, hänhän ilmoitti vain että ihmisiä on maapallolla liian paljon ja senhän me kaikki (herra paratkoon) tiedämme. En kylläkään tunne miestä, sanoi Klemola kristusta.

”En ole varma, pitääkö tai voiko sen tekijältä vaatia vakavasti otettavia kannanottoja tosimaailman yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja politiikkaan.”

Tietysti voi. On vain typerää odottaa jotain järkevästi ja loogisesti perusteltua vastausta.
Kovasti täytyy ihmetellä näitä tyyppejä jotka ihan tosissaan odottavat menestyneiltä misseiltä ja elokuvaohjaajilta jotain järkevää ja konsinstenssia maailmannäkemystä.
Yhdessäkin lahjakkuudessa on yhdelle ihmiselle riittävästi kannettavaa.

Kaurismäki on ns intellektuelli. Intellektuellin kuuluu heittää synkkiä ja ihmisvihamielisiä kommentteja, joita saa vapaasti höystää lennokkailla todellisuutta koskevilla väitteillä, joiden ei tarvitse pitää paikkaansa (lukaiskaapa se vanha Voiman haastattelu).

Onneksi Kaurismäen elokuvia ei ole pakko katsoa.

Olen Akin kanssa samaa mieltä.

Maa sairastaa tautia nimeltä ihminen. Sen myötä on aika selvää mikä olisi maalle ja sen muille lajeille parasta.

Eikä Akin elokuvien ja hänen lausuntojensa välillä ole sen kummempaa ristiriitaa. Hän kuvaa elokuvillaan idealismia, sellaista asiain tilaa jossa ihminen ei olisi ongelma käytöksellään. Todellisuus, jonka hän ja me muut jaamme on kuitenkin hyvin erilainen ja siksi lausunnot sen mukaisia.

Muiden lajien kannalta olemme todella iso ongelma ja uhka, mutta itse maan kannalta pelkkä vain hetken vaivaava ilmavaiva. Emme varmasti myös ensimmäinen emmekä viimeinen sen pitkän iän aikana.

En ymmärrä mikä ristiriita on siinä, että Nato-kriittinen asuu Nato-maassa? Ehkä hän haluaisi Portugalin eroavankin Natosta. Jos Suomi vastoin kansan tahtoa liitetään Natoon niin pitäisikö sitä vastustanut kansanosa sitten muuttaa jonnekin natottomaan valtioon, ettei Naton kannattajia vaan ala välilä tilanne huvittamaan…

Kiitos haastattelulinkistä, juttu oli lukemisen arvoinen. Ei haastattelija minusta Kaurismäkeä kylläkään minään oraakkelina pitänyt (kuka muuten ylipäätään pitää, jos se kerran on niin tyypillistä, ja mikä olisi Kaurismäen suuri, uniikki näky), jos nyt ei erityisemmin pyrkinyt hiostamaankaan. Mutta kävi siitä selvästi ilmi, että aatteellisesta palostaan huolimatta Kaurismäki osaa suhtautua varsin ironisesti itseensä, elokuviinsa ja maailmaan, joista kaikista lausuu enemmän kuin vain nokkelia letkautuksia — samaa ei voi sanoa hänen tylyimmistä kriitikoistaan, joilta tuntuu puuttuvan paitsi itsekritiikki myös pelkät sanamerkitykset ylittävä lukutaito.

Kellariloukon mies on turhautunut, hämmennyksissä ja hukassa, niin kuin ajatteleva ja tunteva ihminen aina välillä ja varsinkin toimettomana on, mutta kirjettä vain pukkaa ja sanottava on yhä kuuntelemisen ja elokuvat katsomisen arvoisia. Eikä Kaurismäen maailma ole ollenkaan niin synkkä, yksioikoinen ja pysähtynyt kuin hänen ideologiset vastustajansa antavat ymmärtää, muttei myöskään niin viihteellisen naiivi ja harmiton, ettei sillä voisi olla vaikutusta, poliittistakin. Siksi joillekin näyttää olevan niin tärkeää kyyristää hengenpitimikseen temppuja tekevä taiteilija loppuiäkseen katumapenkkiin tai julistaa tämä pelkäksi pelleksi.

Kiero mies, käytöksessä nolla ja kymppi.

Aika moni merkittävä taiteilija pitää provosoivista mielipiteistä. Eihän haastattelulla ole mitään virkaa markkinointimielessä, jos puhuu pelkästään pientä kivaa. Poikkeuksena ehkä näyttelijät, joille tärkeintä on saada kuva naamasta jutun yhteyteen.

Pidän Kaurismäen parhaana Tulitikkutehtaan tyttöä, jossa satua löytyy vain Reijo Taipaleen laulusta.
Nämä uusimmat elokuvat edustaa liian kaavamaista humanismia makuuni.

En ole koskaan kovasti osannut arvostaa ns. intellektuelleja, jotka ennustavat kaiken menevän päin prinkkalaa. Faktoja sopivasti muokkaamalla voidaan näennäisiä perustelujakin saada. Niinkuin vaikka Linkola.

Sitäpaitsi Suomen taide-intellektuellit eivät ole vieläkään täysin toipuneet Breshnevin ajoista, tosin pientä vivahde-eroa on tullut synkän vasemmistovihreyden suuntaan. Kaurismäkikin on tämän menneisyyden vanki, ainakin osittain.

Moni aina valittaa suomalaisten taiteilijoiden oletetusta vasemmistolaisuudesta määrittelemättä sen kummemmin, että mitä se tarkalleenottaen tarkoittaa ja missä se näkyy. Joskus tuntuu siltä, että näiden taidekriittisten mielestä pelkkä yhteiskuntakriittisyys ja intellektuelli ote asioihin on synonyymi vasemmistolaisuudelle.

Kysytään toisinpäin: millaista on oikeistolainen ja porvarillinen taide? Dekkarikirjallisuutta ja Cheek-räppiä?

Mikä intellektuelli? Olen käsittänyt intellektualismin vähän toisin. Intellektuellit keskustelevat vilkkaasti ja (älykkäästi?) ottavat ahkerasti kantaa asioihin ja sallivat myös muiden puhua. Kaurismäki lopettaisi kerralla kaikki pulinat ampumalla vastustajat riviin.

Kun puheesta poistetaan vihaiset murahdukset, jäljelle jää vain hiljaisuus.

Intellektuelli? Jotkut näköjään palvovat tällaistakin, meitä on moneksi.

”Mikä intellektuelli? Olen käsittänyt intellektualismin vähän toisin.”
Olet käsittänyt sen siis väärin. Sellaista sattuu. Tutustu ensi kerralla kommentoimiisi asioihin.

Anteeksi pahat puheeni. Murha-ajatuksillekin näköjään löytyy ”faninsa”. Pidän kuitenkin asioihin tutustumisen omassa harkinnassani. Tunnistan sontakasat kyllä pöyhimättäkin.

M.Kaurismäen kyltymätön hinku päästä suurmiesten harvalukuiseen joukkoon onnistuisi huomattavasti paremmin jos jättäisi ihmiskunnan henkiin ja pysyttelisi vaan niiden omien pikku leffojensa parissa, niissä riittää näpertelemistä.

Näitä luetaan juuri nyt