Aki Kaurismäen seuraava elokuva kertoo syyrialaispakolaisesta, tuotanto alkaa
Aki Kaurismäki ei juuri julkisesti tiedota elokuvistaan, ennen kuin alkaa olla valmista. Nyt tietoa on kuitenkin vuotanut, sillä Elokuvasäätiö myönsi Kaurismäen uudelle pitkälle elokuvalle viime viikolla tuotantotuen.
Elokuvan (työ)nimi on Toivon tuolla puolen.
Tuki on 750 000 euroa. Juonilyhennelmä on kuuluu ytimekkäästi ”Suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen polut risteävät.”
Hanke on siis sama, josta ohjaaja kertoi lyhyesti marraskuussa TV-maailmalle. Silloin hän väitti keksineensä aiheen ”edellisenä torstaina”. Kauppamatkustajan roolin näyttelee varmaankin Sakari Kuosmanen, joka TV-maailman haastattelussa mainittiin.
Kaurismäen edellinen pitkä elokuva, ranskankielinen Le Havre valmistui 2011. Uuden elokuvan voi olettaa valmistuvan aikaisintaan ensi vuoden Cannesin elokuvajuhlille, jossa viimeisimmät Kaurismäen leffat ovat saaneet maailmanensi-iltana kilpasarjassa.