Ajatuksia tieteiselokuva Elysiumista, osa 2: miksi tämä ryminä vetoaa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Huomenna ensi-iltaan tuleva Elysium on etenkin alkupuolellaan säväyttävintä Hollywood-scifiä aikoihin. Ei ihme, sillä ohjaaja Neill Blomkampin esikoinen District 9 teki myös vaikutuksen.

Se, että tämän päivän Hollywood-spektaakkelissa on tavallista enemmän järkeä, ei tietenkään vielä tarkoita, että järkeä olisi paljon. Elysium on ennen kaikkea toimintaelokuva: kun maailma on esitelty, alkaa ryminä ja takaa-ajo jatkuu loppuun asti. Silti juttu säväyttää, eikä tunnu muutamia hetkiä (takaumia, kaavamaiseksi venyviä hakkausnujakoita) lukuun ottamatta tyhmältä.

Eikä haitannut, että elokuva on usein kuin sekoitus RoboCopia ja Total Recallia – tosin ilman niiden ohjaajalle Paul Verhoevenille ominaisia seksuaalisia elementtejä.

Miksi tämä elokuva teki vaikutuksen?

Näyttelijät ovat hyviä ja Blomkampin luoma maailma on ehyt. Vaikkei tarina ole mitenkään uraauurtava, elokuvassa ja sen sisäisessä kosmoksessa on logiikkansa.

Tarinan yksinkertaisuudesta huolimatta ja siitä johtuen Elysium on kerronnaltaan jäntevä. Blomkamp ei pitkään selittele, vaan heittää katsojan suoraan dystopiaansa. Elokuvassa tapahtuu paljon, mutta se kestää ”vain” 107 minuuttia. Siihen aikaan kun RoboCop (1987) ja Total Recall (1990) valmistuivat, se oli sopiva elokuvan pituus. Nykyään Hollywood-toimintaelokuva kestää vähintään kaksi, usein kaksi ja puoli tuntia, ikään kuin pidempi antaisi enemmän vastinetta lipun hinnalle.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei auteur Blomkampin ruutia ole kasteltu, vaikka jättibudjettielokuvassa kokkeja eli tuottajia ja kaikkitietäviä studiopomoja riittää.

Elysium uskaltaa olla myös ahdistava. Sen tulevaisuuskuva oikein tuntuu pelottavalta, koska siinä on niin paljon totta. Asioita, jotka ovat totta jo tänä päivänä suurelle osalle maapallon asukkaita: terveydenhuollon surkeus, hengenvaaralliset työolosuhteet, yleinen näköalattomuus.

Matt Damonin näyttelemä sankarihahmokaan ei ole kiiltokuva. Hän toimii oman etunsa vuoksi.

Kun isoa elokuvaa tehdään, taiteellinen johtaja eli ohjaaja ei yksin määrittele sävyjä. Hollywoodissa ikäraja päätetään ennen kuin rahoitus loksahtaa kohdalleen. Sen perusteella lasketaan kohdeyleisö eli markkinointi, joka maksaa usein yhtä paljon kuin itse tuote eli elokuva.

Elysium on R-rated, lapsilta kielletty. Ikäraja vastaa meidän K-15:ttä (lisää jenkki-ikärajoista tässä vanhassa blogimerkinnässäni). Lähes kaikki Hollywood-spektaakkelit tehdään nykyään PG-13-muottiin, jossa ihmisiä saa toki tappaa vaikka konekiväärillä tuhatpäin, kunhan kärsimystä tai verta ei näytetä. RoboCopit ja Total Recallit ovat toista aikakautta, sitä, jona kaikkea ei oltu tarkoitettu lapsille.

Blomkamp on saanut tehdä elokuvan, jossa väkivalta on peruuttamatonta ja sattuu. (Pahuuden luonteeseen elokuvassa sattumoisin kuuluu, että sillä on keinot regeneroitua.)

Ohjaaja onnistui siinä mihin pyrki: Kinopalatsin penkissä hetkittäin tempauduin mukaan niin, että uskoin Elysiumiin ja Damonin roolihahmon helvettiin. En muuten muista, milloin viimeksi olisin uskonut ison rahan Hollywood-spektaakkeliin. Harmi, että Elysiumin loppurutinat kestävät liian pitkään ja parhaat (yhteiskunnalliset) piikit on ladattu ensimmäiseen näytökseen: ei siitä genrensä virstanpylvääksi ole.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen