Absurdi arki ja empatian puute – Tottumiskysymys on elokuva tosiasioiden myöntämisen vaikeudesta

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aloitetaan tästä: Tottumiskysymys pääsee hienosti yli siitä kynnyskysymyksestä, jonka se ensimmäisenä herättää.

Se on erillisten tarinoiden episodielokuva aihepiiristä, joka tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Onko elokuva asiapullaa, opettavainen, saarnaava? Ei ollenkaan. Nimenomaan ei.

Tottumiskysymyksen episodeja yhdistävät asiat eivät sinänsä ole yhtään ajankohtaisempia kuin ennenkään, oikeudenmukaisuudesta onneksi vain puhutaan enemmän. Elokuvan episodeissa, jotka ovat oikeastaan lomittain leikattuja itsenäisiä (ja myös erikseen itsenäisinä esitettäviä) lyhytelokuvia, käsitellään näkymätöntä vallankäyttöä, epätasa-arvoisia arjen konventioita ja naisiin kohdistuvaa ei-fyysistä väkivaltaa.

Muoto on ilahduttava, koska elokuvan rakenne toimii. Tottumiskysymys on viihdyttävä ja sekä vapauttavasti että ahdistavasti hauska menettämättä mitään vakavuudesta ja asiallisuudesta. Se näyttää vastuun pakoilut ja sen, miten kamalan vaikeaa on suora puhe.

Tiedän, että kun oma valta-asetelma kontekstissa tai toisessa kyseenalaistetaan, reaktio on vastaisku. Tiedän, että peili tällaisesta hetkestä on sietämätön.