Cliffhangerin uusintaversio: ei enää miesten maailma

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Renny Harlinin ohjaama Cliffhanger sai maailmanensi-iltansa melkein päivälleen 26 vuotta sitten Cannesin elokuvajuhlilla kilpasarjan ulkopuolella. Elokuvasta tuli kansainvälinen menestys, Harlinin uran suurin hitti.

Tänä vuonna Cannesin festivaalien rinnakkaisessa Le Marché du Film -messutapahtumassa myydään taas Cliffhangeria.

Remaken ohjaajaksi on kiinnitetty Ana Lily Amirpour, amerikaniranilainen indie-tekijä, jonka läpimurto oli Teheraniin sijoittuva (tosin Kaliforniassa kuvattu) vampyyritarina ja festarihitti A Girl Walks Home at Night. Netflixissä on katsottavissa Amirpourin toinen pitkä elokuva, post-apokalyptinen ja epäkaupallinen friikkaus The Bad Batch, josta olisin halunnut pitää.

Uusintaversion päärooleihin tulee naisia. Näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu. Kuvausten olisi määrä tapahtua keväällä 2020.

Ilmeisiä vertauskohtia ovat kolmen vuoden takainen Ghostbusters -remake, jossa haamujengiläisiä esittivät naiskoomikot, ja viime vuoden Ocean’s 8. Ilmiö on laajempi. Huomenna tulee ensi-iltaan Herrasmieshuijarien (joka sekin oli jo remake, muistutan) remake The Hustle, jossa Steve Martinin ja Michael Cainen esittämiin rooleihin astuvat Rebel Wilson ja Anne Hathaway.

Koska nämä elokuvat tulevat kovan rahan maailmasta – uuden Cliffhangerin budjetti on yli 60 miljoonaa euroa, jota nyt kerätään Cannesissa – kyse ei ole rakenteiden ohjelmallisesta muuttamisesta.

Se, kenelle amerikkalaisissa viihdetuotteissa annetaan parrasvalopaikka, ei kerro siitäkään mitä yleisön toivotaan ajattelevan. Tasavertaisuus tulee kapitalismiin, tässä tapauksessa Hollywoodin toimintaelokuvaan, jos sille on taloudellista tilausta.

Nämä hankkeet ovat todiste, että nyt on.

Samalla elokuvat ja etenkin tämä keissi heijastavat tähteyden muuttuvaa luonnetta. Vanha Cliffhanger tehtiin aikaan, jolloin Sylvester Stallone ja muutamat muut A-luokan tähdet olivat itsessään järjettömän vetäviä (ja heille maksettiin sen mukaisesti järjettömä summia). Uutta Cliffhangeria esitellään ostajille ennen kuin pääosien näyttelijöitä on nimetty!

(Kuva ei varsinaisesti liity.)

Toki Cliffhangerin taustalla on isoja Hollywood-nimiä, etenkin tuottaja Neal Moritz, jonka suuri bisnessaavutus on The Fast and the Furious -elokuvasarja. Käsikirjoittaja on Sascha Penn.

He ovat miehiä. Jännittävää nähdä, miten hyvin erikoisista jutuista tunnettu Amirpour tekee seikkailutoimintaelokuvasta omannäköisensä – vai tekeekö.