Missä Netflix, siellä uutinen - Cannesissa etenkin
Netflix on hyvä kiinnittämään huomiota itseensä. Neutraalit tai aika mitättömätkin asiat kääntyvät julkisuudessa sen eduksi.
Syy on median, eli pohjimmiltaan tosiasian, että striimauspalvelu Netflix edustaa jotain uutta ja erilaista. Siitä voidaan ajatella kaikenlaista.
Toiset kohdistavat muutosvastarintaa ja ennakkoluuloja, toiset asettuvat sen puolelle. Tikusta polarisaatio.
Eräs hupaisa esimerkki on jo vuosien takaa. Suomessakin uutisoitiin, kuinka Netflix ennakko-osti Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme kakkosen. Jutuissa korostettiin, kuinka elokuvateatterit eivät suostuisi näyttämään sitä, koska se tulee samanaikaisesti verkkoon. Vau! Kun kyseinen jälkijättöinen höpöhalpis sitten valmistui ja pukattiin Netflxiin, harva huomasi asiaa saati tuli todenneeksi, ettei tämä kökkö olisi elokuvateattereitä kyllä kiinnostanutkaan. Eikä ollut odotuskaan, että kiinnostaisi – pelkästään tuon ostouutisen maailmanlaajuisesti saama julkisuus oli todennäköisesti leffan koko hintalapun arvoinen hyöty Netflixille.
Adam Sandlerin leffat eivät kiinnosta Suomessa juuri ketään, mutta siitä kyllä uutisoidaan, kun Netflix rahoittaa eli näin hankkii yksinoikeudella Sandler-leffoja, ja niin edelleen. En kritisoi, tavallaanhan tämä kaikki on kiinnostavaa ja kuvaa alan muutosta, kunhan uutisia joskus myös kontekstoidaan. (Sitä kritisoin, että ”Netflixin valikoimasta poistuu sitä ja tätä” -uutisia on Suomeenkin usein tehty suoraan vastaavia jenkkiuutisia referoimalla, eli ymmärtämättä valikoimien välistä eroa.)
Tämän vuoden suuria Cannes-uutisia on ollut se, kuinka elokuvajuhlien kilpasarjaan kelpuutettiin peräti kaksi teosta, jotka jaellaan maailmanlaajuisesti (käytännössä yksinoikeudella) Netflixissä. The Meyerowitz Stories on Noam Baumbachin uusi draamakomedia. Okja on Bong Joon-hon uusi fantasiaelokuva.
Lisäjenga uutiseen tuli – ja taas aiheesta – kun Cannes ilmoitti, ettei se sääntömuutoksen jälkeen jatkossa enää kelpuutakaan ohjelmistoonsa elokuvia, jos ne eivät saa Ranskassa myös perinteisen kaavan mukaista valkokangaslevitystä. Tähän taas liittyy lakiteknisiä ongelmia, joita en jaksa tässä puida. Uuden säännön oli lobannut sisään Ranskan elokuva-ala, joka ei sentään taivuttanut festaria vetämään The Meyerovitz Storiesia ja Okjaa ohjelmistostaan.
Eilenkin saatiin oikein kunnon Netflix-uutisvyöry, kun Okjan lehdistönäytöksessä tapahtui inhimillinen tekninen virhe. Aamunäytöksen alkaessa kuvan ylälaidasta puuttuu ainakin 15 prosenttia. Päät leikkaantuivat silmien kohdalta ja niin edelleen, koska valkokankaan ylälaidan kangasverho oli jäänyt väärälle korkeudelle. Monet salissa olleet toimittajat ja elokuva-alan ammattilaiset eivät huomanneet räikeää virhettä, mikä on tietysti oma hauska lukunsa.
Kuten on näissä kuvioissa tapana, ihmiset salissa yrittivät kiinnittää konehuoneen huomion viheltämällä ja huutamalla. Jostain syystä kului jopa kymmenen minuuttia, ennen kuin konehuoneessa herättiin.
Koska aivan näytöksen alussa, Netflixin nimen tullessa valkokankaalle arviolta viisi henkeä täyden Lumiere-salin yli 2000 toimittajasta ja ammattilaisesta buuasi, ja koska Netflixiin liittyen on kiva uskoa kaikenlaista, monet mediat uutisoivat salamannopeasti, että kiihtynyt huuto olisi ollut protestia Netflixiä vastaan – ja että elokuvan pysäyttäminen olisi johtunut tästä mielenosoituksesta.
Tekninen vika korjattiin ja elokuva sai alkaa uudelleen ehyenä reilut 15 minuuttia myöhässä. Ikävästä, mutta pienestä tapauksesta voidaan toki spekuloida, oliko se sabotaasia. (En usko, sillä tahallisesta näytöksen pilaamisen yrityksestä kiinni jäävä työntekijä kyllä saisi välittömästi potkut.)
Pölyn laskeuduttua totean pari asiaa.
Okja on hyvä elokuva, kuten Korean parhaalta ohjaajalta odotinkin. Se on omaperäinen kokonaisuus, mutta jos banaalisti vertaillaan, vähän kuin E.T.:n, King Kongin ja Ystäväni Totoron sujuva sekoitus, joka hyökkää avoimesti lihan tehotuotantoa vastaan – ja voisin myös mehustella, että harvoinpa elokuvaa voi näin estoitta suositella sekä Steven Spielbergin että Terry Gilliamin faneille (Bongista tietty puhumattakaan). Nimiolento, geenimuunteluun erikoistuneen suuryrityksen jahtaama possun, virtahevon ja mopsinpennun yhdistelmä Okja on erittäin taidokasta digianimaatiota, ja Tilda Swintonin sekä Jake Gyllenhaalin ylinäytteleminen on valjastettu itsevarmasti elokuvan miellyttävän hysteeriseen yleisvireeseen.
Netflixille buuaaminen tämän elokuvan lehdistönäytöksessä olisi ollut mielisairasta. Kukaan muu ei tätä rahoittanut, eikä olisikaan rahoittanut tällaisena vuoristoratana, jossa Bong on saanut säilyttää sensibiliteettinsä sekä käyttää todella paljon rahaa tarpeellisiin tehosteisiin. Hollywoodista on turha odottaa blockbuster-genren elokuvaa, jossa olisi näin paljon mielikuvitusta, hallittuja ylilyöntejä ja siistimättömiä sivupolkuja.
Eilisaamun toilailun ja sitä seuranneen kohun hyötyjä on Netflix, taas kerran. Yksi todiste on tämä blogimerkintä, jossa kirjoitan – Netflixistä. Comme ci comme ça, Okja on palvelussa 28.6. alkaen.