Hollywood photoshoppaa, näyttelijöistä tuli kuolemattomia
Elokuvan perusteella viisi-kuusikymppisen amerikkalaisen leffatähden kasvot ovat rypyttömät ja iho on täydellinen. Otsassa saattaa olla jokin karismaattinen uurre. Ihohuokosetkin ovat juuri sopivan kokoisia ja symmetrisiä. Täydellistä.
Mutta ei se totta ole. Elokuvia photoshopataan. Kuinka paljon? Todella paljon.
Olen nähnyt useista elokuvista hieman keskeneräisen version. Joskus niitä näytetään toimittajille, kun tekijöiden aikataulujen vuoksi esimerkiksi haastattelu järjestetään ennen leffan aivan lopullista valmistumista.
Digitaalisella aikakaudella keskeneräisestä elokuvasta voi puuttua tai kuvassa voi olla yllättäviä asioita, sellaisia mitä ei ikinä ajattelisi erikoistehosteiksi. Vaijerit, joiden avulla sankaria vedetään painovoimaa uhmaavassa toimintakohtauksessa, poistetaan ehkä viime hetkellä. Talojen julkisivut saattavat olla keskeneräisessä elokuvassa aivan erilaiset kuin valmiissa, ja niin edelleen.
Mielenkiintoisinta on kuitenkin digitaalinen meikkaaminen, jota käsitellään New York Magazinen laajassa digitehostejutussa. En tiedä, kuinka paljon sitä tehdään suomalaisiin elokuviin, mutta Hollywoodissa se on yleinen käytäntö.
Retusoimalla saadaan vaikka useita kiloja pois. “There was one actress where we had a 95 percent squeeze to make her thinner, where it’s barely noticeable. The 95 percent trick works, but I feel immoral doing it”, kertoo leikkaaja Joe Walker jutussa.
Eikä kyse ole vain turhamaisuudesta eikä siitä, että ainoastaan naisten ulkonäköä retusoitaisiin, ei todellakaan.
Roolityöhön liittyvissä fysiologisissa vaatimuksissa voidaan joustaa ja haasteita ratkoa kuvausten jälkeen. Jutussa kerrotaan, että Jack O’Connellin riutuminen sotavankina elokuvassa Murtumaton vietiin digikeinoin loppuun asti. Kyyneliä lisätään tai näyttelijän kasvoille valuvaa hikeä poistetaan.
Ne, jotka haluavat aitoutta, saattavat tulla toisiin ajatuksiin: A studio executive says that on one of his biggest films, an A-list actress declined digital touch-ups—until she saw that they’d retouched her male co-stars. In the end, he says, “we did 275 touch-ups on her.”
Jutussa mainitaan ironisena, että nykyään digitaalista meikkiä saavat etenkin ne tähdet, jotka ovat yrittäneet nuorentua kirurgian tai botoxin avulla. Kasvot saattavat olla epäinhimilliset, kun lihakset eivät liiku normaalilla tavalla tai iho on liian kireä. Apu löytyy tehostetaiteilijan repertuaarista. Kulmat mutristuvat taas.
Jutun lopussa vihjataan, ettei olisi periaatteessa enää laisinkaan mahdotonta tehdä Harrison Fordista viidenteen Indiana Jones -leffaan yhtä nuorta kuin hän oli Kadonneen aarteen metsästäjissä.
Näin taannoin erään suuren Hollywood-draamatuotannon keskeneräisenä versiona. Värimäärittelyä oli tekemättä ja äänimiksaus oli hieman kesken. Näyttelijätkään eivät olleet aivan julkaisuvalmiita. Lähikuvissa keski-ikäisten tähtien iho oli sellainen kuin oikealla ihmisellä on. Isolla kankaalla syvät huokoset näyttävät valtavilta. Studiovalaistus korostaa epätasaisuutta, joka meikissä saattaa olla. Kaikki tämä korostuu digitaalisessa HD-kuvassa rutkasti enemmän kuin filmin aikakaudella.
Tuota kuvaa käsitellään ennen elokuvan ensi-iltaa. Osaa kuva-alasta korjataan vähemmän teräväksi. Kasvojen väriä korjataan. Ihosta tulee täydellisen posliinimainen.
Näyttelijä muuttuu tähdeksi, jumalaksi.
Huijataanko katsojaa? Kyllä ja ei. Elokuvasta tulee epätodempi, mutta ilman muutoksia huomio kiinnittyisi vääriin asioihin. Finni Oscar-voittajan isossa leuassa ei edistä tarinaa, vaan pilaa eläytymisen. Sitä paitsi kaikki näytelmäelokuvat ovat fantasiaa, nekin, joiden tyylilaji on näennäisesti naturalistinen. Todellisuus korotetaan jokaikisellä käytössä olevalla keinolla, valaisulla, kuvakulmalla, äänitehosteella, näyttelemisellä. Digimeikki saattaa luoda epärealistista kuvaa vaikkapa tähden vanhenemisesta, mutta – se on elokuvaa.