Pride: ihmettelen jos vuonna 2015 nähdään feelgoodimpi elokuva

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pride ylitti odotukseni tavalla, jota harvoin tapahtuu.

Kävellessäni lehdistönäytökseen olin suuresti epäileväinen.

Komedia lontoolaisista homoaktivisteista, jotka auttavat lakkoilevia kaivostyöläisiä Thatcherin ajan Britanniassa. Mitä se on? Trailerin perusteella hupsuja vanhoja rouvia, äreitä työväenluokan machoukkeleita ja hieman camp-henkisiä homoja: erilaisten kohtaaminen, jossa ennakkoluulot kaadetaan ryskyen, anteeksi epäuskottavasti. Mielihyvän keräämistä kasarihiteillä ja ihanvähän pikkutuhmaa huumoria. Imelää taatusti.

Kyllä, kuulosti ohjelmalliselta ja laskelmoidulta feelgood-jutulta. Nämähän on niin nähty, esimerkiksi nimellä Billy Elliot.

Nimikin, Pride, oli niin.. ilmeinen.

Olin tässä kaikessa erittäin väärässä. Stephen Beresfordin taitavasti kirjoittama Pride nyt vaan on ”tapahtui tosielämässä” -elokuva, joka välttää täsmälleen kaikki justjoo-kliseet, ennalta-arvattavat takaiskut tai ilakoinnin hetket ja lapselliset katsojan paijaamiset. Siinä ei ole falskia lohtua tai farssimaista kikattelumeininkiä. Painotus on sittenkin draamassa. Pride ei ole ainoastaan ”viihdettä”, vaikka se viihdyttää suvereenisti.

Eipä ihme, että Iso-Britannian suosituimmat elokuvakriitikot Mark Kermode ja Simon Mayo valitsivat sen vuoden elokuvaksi radio-ohjelmassaan.

Juonesta tai vitseistä mitään paljastamatta Pride tarjoaa myös mahdollisuudet nähdä Langalla-sarjan McNulty eli Dominic West akateemisena drag queenina ja Sherlock-sarjan Moriarty, myös seuraavassa Bond-leffassa näyttelevä Andrew Scott hänen kumppaninaan.

Lopputekstien alkaessa olin unohtanut, että elokuvan hahmot tosiaan perustuvat oikeisiin ihmisiin. Se on saavutus, koska turhan usein ”vakavaa” tosipohjaisuutta nimenomaan hierotaan katsojan naamaan draamaa latistavalla tavalla. Lopputekstien tiivistelmät aktivistien ja walesilaisten myöhemmistä kohtaloista koskettivat sitä suuremmalla voimalla. Silti loppu oli toiveikas ja uskallanko sanoa voimallistava.

Ihmettelen, jos 2015 nähdään toinen yhtä onnistuneesti iloinen elokuva kuin Pride.

Pride ensi-illassa 2.1.2015.