Olipa kerran Cannon Films - Menahem Golania muistaen
Israelilaistuottaja Menahem Golan kuoli eilen 85-vuotiaana. Golan tunnetaan toisena miehenä Cannon Filmsin takaa. Tuotantoyhtiö muutti elokuva-alaa merkittävästi 1980-luvulla muutaman villin vuoden aikana.
Golan (syntyjään Menahem Globus) ja hänen nuorempi serkkunsa Yoram Globus aloittivat uransa Tel Avivissa. Menestyskomedioiden jälkeen he ostivat Cannon-nimisen amerikkalaisen tuotantofirman ja ryhtyivät tekemään elokuvia englanniksi, koko maailmalle.
Mauttomuus tai tyylittömyys ei koskaan kaksikkoa haitannut, päinvastoin.
Ensimmäisiä menestyksiä olivat ninjaleffat. Bruce Leen kanssa jo 1970-luvun alussa näytelleestä Chuck Norrisista tuli todellinen maailmanluokan supertähti vasta 1980-luvun alussa Cannon-leffoissa, kuten Suoraa toimintaa.
Rahoitus hankittiin myymällä leffan oikeudet maailmalle ennen tuotantoa. Cannon otti kaiken irti uudesta keksinnöstä, kotivideoista. Suuret elokuvastudiot vierastivat videoita – kotikatselun pelättiin syövän leffateatterien kakkua. Cannon ymmärsi, että videolta saatettiin tehdä isompikin tili.
Jos oli idea, leffa tehtiin vaikka heti. Breakdance-villityksen levitessä Cannon tuotti muutamassa kuukaudessa leffan Breakin’. Se maksoi 1,2 miljoonaa dollaria ja tuotti 100 miljoonaa dollaria, kerrotaan uudessa dokumentissa The Go-Go Boys, joka sai maailmanensi-iltansa Cannesissa tänä vuonna.
Kun Joel Silberg kutsuttiin Tel Avivista Los Angelesiin ohjaamaan Breakin’, hän ei vielä lentokoneessa oikein tiennyt, mitä breakdance on.
Tuotantovauhti kiihtyi. Vuonna 1986 Cannon tuotti 46 elokuvaa.
Vuoden 1987 promovideopätkä näyttää, mitä Cannon oli ja mistä se oli ylpeä. Toimintaa, sensaatiota, Chuck Norrisia, ninjoja, Michael Cainea, törmäilyä, Sylvester Stallonea. Eläkeikäistä mutta kovaotteista Charles Bronsonia, väkivaltaa, väkivaltaa, muoti-ilmiöitä. Parhaimpina kuukausina Cannonin osuus Yhdysvaltojen elokuvateatterien katsojamäärästä oli 20 prosenttia.
Jean-Claude Van Damme oli karateosaaja, mutta elokuva-alalla vielä nobody, kun hän tapasi Menahem Golanin. Van Damme esitteli taitojaan potkaisemalla kiertäen Golanin pään yli.
”Neljä viikkoa myöhemmin kuvasimme Bloodsportia”, Golan hehkuttaa The Go-Go Boysissa.
Cannon osti eurooppalaisia elokuvateatteriketjuja. Parhaimmillaan se omisti yli 1000 teatteria esimerkiksi Iso-Britanniassa, Saksassa, Italiassa ja Hollannissa.
Golan ja Globus halusivat enemmän. He tuottivat myös taiteellisempaa elokuvaa ja rahoittivat eurooppalaisohjaajien hankkeita. Aluevaltaus alkoi loistavasti. John Cassavetesin Tunteiden virrat sai kriitikot puolelleen. Andrei Kontshalovskin Pakojunasta tuli menestys ja Oscar-ehdokas. Cannon ehti tuottaa myös esimerkiksi Jean-Luc Godardia, Roman Polanskia ja Barbet Schroederia. Kun Cannonilta oli teattereissa leluihin perustuva Masters of the Universe-leffa, perään seurasi Schroederin Bukowski-filmatisointi Baarikärpänen sekä kirjailija Norman Mailerin itse ohjaama noir Kovat kundit eivät tanssi.
Jatkuva kasvu johti miljardin vuosituotantobudjettiin ja pian rankkaan rahoitusvajeeseen. Sitten tulivat epäilyt kirjanpitorikoksista. Serkusten tiet erosivat 1989. Cannon kaatui pian sen jälkeen. Viimeisiä elokuvia olivat American Ninja 4 ja Delta Force 3.
Golan jatkoi alalla. Hän tuotti ja ohjasi muun muassa elokuvan Gianni Versacen murhasta. Se saatiin ensi-iltaan Versacen murhan yksivuotispäivänä 1998. Elokuva oli surkea ja ajoitus kiistatta tahditon, mutta ei Golan varmasti ollut ajatellutkaan sulattaa sillä kriitikkojen sydämiä.
Golan kuoli samana vuonna, kun Cannonista valmistui kaksi dokumenttielokuvaa. Toinen on nimeltään Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films.
Näistä olen nähnyt The Go-Go Boysin, ja se on hieno. Lopussa Golan ja Globus katsovat erästä tuottamaansa elokuvaa silmät kosteina ja harmittelevat, etteivät oikein edes ehtineet 1980-luvulla katsastaa tekemiänsä leffoja.
Oli nähkääs niin kiire tehdä lisää.
Kepeät mullat, yli 200 elokuvan tuottaja Menahem Golan. Toit tähän maailmaan myös hyviä elokuvia, ainakin muutamia, ja paljon kiehtovaa roskaa. Toivottavasti kumpikin dokumentti nähdään pian Suomessa.